The Project Gutenberg eBook of Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa, by Santeri Ivalo

Suomen historiassa tulee 19:s vuosisata ja varsinkin sen loppupuolisko aina esiintymään loistavana esimerkkinä siitä, miten vilkasta ja suurenmoista kansojen kehitys, niiden sivistyksen karttuminen, niiden yhteiskuntaolojen varmistuminen ja taloudellinen vaurastuminen, niiden lainsäädännöllinen ja sisällis-poliitillinen edistyminen, lyhyessä ajassa voi olla, kun nuo kansat kerran pääsevät heräämään aikansa mukaan ja itsetietoisina rupeavat tarpeitaan valvomaan, kun ne saavat häiritsemättä ja edullisissa oloissa työskennellä rauhallisen viljelyksensä hyväksi. Pitkäin, pimeäin vuosisatain jälkeen, joiden kuluessa Suonien kansa eli itsenäisyystunnetta puuttuvaa, melkeinpä itsetiedotontakin elämää, osaksi äärimmäisyyksiin saakka ponnistaen henkensä pitimeksi sotain raivotessa, verotaakan myötään kasvaessa, kaikkien elinkeinojen pysyessä alkuperäisellä, matalalla kannallaan, osaksi unteloon umpimielisyyteen vaipuneena, josta sitä ei kukaan havautellut, — näiden toimettomain vuosisatain jälkeen muuttuivat yhtäkkiä maamme ulkonaiset olot ja kansa sai tuon muutoksen kautta ikäänkuin sysäyksen ruveta itse tarkemmin olojaan ja elämistään valvomaan, sai ainakin osaksi kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja siitä se vähitellen havahtui torkkuvasta toimettomuudestaan itsetietoiseen elämään. Tämä herääminen kävi verkkaseen, vaan uutterat lietsojat eivät päästäneet kansaa vaipumaan uuteen uneen, he virittivät siinä itsenäisyydentunnetta, itseluottamusta ja elämänrohkeutta; ja tämän nyt loppumaisillaan olevan vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla alkoivat tuosta oraasta jo ensi hedelmät näyttäytyä. Valistuneen hallitsijan suosiosta uudelleen henkiin heränneet valtiopäivät alkoivat vuosisatamme jälkimmäisen puoliskon alulla toimintansa ja ryhtyivät toteuttamaan niitä tuumia ja tyydyttämään niitä tarpeita, jotka sillävälin olivat ikäänkuin salaa kyteneet ja kypsyneet. Ja niiden työstä läksi nousemaan kuin keväinen touko.

Me tunnemme tämän kauniin laihon, josta osia jo on sadoksi kypsynyt. Mitä kauniita satoja meillä onkaan jo nähtävänä! Katsomme taloudelliseen puoleen: mikä edistys maanviljelyksen ja karjanhoidon alalla, mikä suuremmoinen muutos on tapahtunut kulkuneuvoissa, mikä virkeä vilkastuminen on teollisuuden ja kaupan alalla meneillään. Katsomme sivistysoloja: täydellinen vallankumous tehty kansanvalistuksen ja opillisen kasvatuksen aloilla, ammattitaidon, taiteen ja kirjallisuuden vainioilla. Katsomme yhteiskunnallista kehitystä: lainsäädäntö ja oikeuslaitos on alkuperäisestä tilastaan muuttumassa ajanmukaiseksi, kunnallinen elämä on vilkastunut ja muodoissaan vakaantunut. Katsomme yleistä, julkista elämäämme: mikä rientojen ja pyrintöjen runsaus, minkä merkityksen on kansallistunto ja äidinkielen elvyttäminen ja oikeuksiinsa saattaminen tuottanut yhdyselämäämme, mikä toimeliaisuus yhdistys- ja kokouselämässä, mikä suuremmoinen kehitys onkaan aivan viime vuosikymmeninä tapahtunut sanomalehtioloissamme ja yleensä ihmisten harrastuksissa yleisiä asioita kohtaan.

Kukoistusaikaa seuraa kumminkin usein takatalvi ja se on tullut Suomellekin tuon lämpösen kehityskauden jälkeen. Ne perustukset, joille valtiollinen edistymisemme on rakentunut, ovat ruvenneet horjumaan, edustuslaitokseltamme, jonka Aleksanteri II uudelleen herätti ja jonka hän valtiopäiväjärjestyksen kautta varmalle, pysyvälle kannalle asetti, on riistetty tärkeä osa sen perustuslaeissa säädettyä päätösvaltaa. Siksi nyt huoli täyttää maamme, kansa kampoilee toivottomuutta vastaan ja olojemme uudelleen kehittämistä tuskin uskalletaan ajatellakaan.

Vaan juuri tämmöisinä takatalven aikoina vaatii järkevä huolenpito tulevaisuudesta, että pelottomasti ja viipymättä ryhdytään korjaamaan sellaisia oloihin vielä jääneitä epäkohtia, jotka sisältävät vääryyttä osaa maan asujamistoa kohtaan, idättäen siinä tyytymättömyyttä, ja jotka juuri senvuoksi ovat sitä vaarallisemmat. Jos sellaisia epäkohtia voidaan korjata, jos pahentavia paiseita sisällisistä oloistamme voidaan leikata pois, on siihen aristelematta ja uhraavalla mielellä käytävä. Sillä vasta siten aikaansaadaan kansassa sitä eheyttä ja yhteisvastuun tunnetta, jota juuri kireät ajat meikäläiseltä kansalta vaativat.

Sellaisia epäkohtia on olemassa. Muutamia puolia kansamme kehityskulussa rasittaa esim. yhä vielä pahana painajaisena, sitovana kahleena, eräs muinaisaikainen ja muun kehityskulun rinnalla horjumaton epäkohta yhteiskuntaoloissamme, epäkohta, jonka poistamattomuus jääpi ikuiseksi häpeäksi Suomen 19:nelle vuosisadalle ja joka siitä syystä tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä siirtyy perinnöksi alkavan vuosisadan selvennettäväksi. Loppuva yhdeksästoista vuosisata ei ole niin vilkkaasti kuin se muuten onkin ajan kehitystä seurannut, jaksanut Suomessa tasottaa kansalaisten oikeuksia yhteiskunnassa, se ei ole kyennyt järjestämään eri yhteiskuntaluokkain osallisuutta maan ja kuntain yhteisten asiain käsittelemiseen, se ei ole voinut murtaa etuoikeutettujen ja varallisuutensa vuoksi suosittujen kohtuutonta ylivaltaa, eikä vetää alempia, köyhempiä kansanluokkia mukaan yhteiskuntaelämään eikä suoda heille oikeuksia siihen. Ja siksi siirtyy Suomessa.

ÄÄNIOIKEUSKYSYMYS

tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä perinnöksi 20:lle vuosisadalle. Ja maamme arkaluontoinen asema, ulkonainen uhka, velvoittaa nousevaa vuosisataa heti ensi töikseen siihen käymään käsiksi, pikaisesti korjatakseen, mitä kulunut vuosisata onnellisemmissa olosuhteissa laiminlöi.

Tätä kysymystä on Suomessa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä paljo pohdittu, vaan se onkin niin tärkeä, niin yhteiskuntaolojamme juuria syvästi koskeva ja samalla niin monihaarainen ja laaja kysymys, että siitä vielä täytyy paljo puhua, ennenkuin sen merkitys ja tärkeys oikein painuu jokaisen kansalaisen veriin. Näissäkin »Nuoren Suomen vihkosissa» tullaan varmaankin vielä useammissa koskettelemaan tämän laajan kysymyksen eri puolia, todistamaan olevia epäkohtia ja selvittämään pyrittäviä päämääriä. Tällä vihkosella on nyt tarkoituksena ainoastaan luoda yleissilmäys äänioikeuskysymykseen kokonaisuudessaan maassamme, sekä kunnalliseen että valtiolliseen, ja korjattaviin kohtiin viittaamalla osottaa, millin suuntaan on työskennelty ja työskenneltävä.

Äänioikeusliike Suomessa lähti voimakkaan kansallisen, suomenmielisen liikkeen helmasta, joka on perustuksiltaan ja tarkotuksiltaan puhdas kansanvaltainen liike sekin, ja tämä puolue sitä ensiksi pääasiassa, suomenkielen oikeuksien, yhteydessä ajoi, ja tämä puolue se on yhä vieläkin saman liikkeen kannattaja, vaikkakin nyt viime aikoina ne kansankerrokset ja kansalaisryhmät, joita Suomen nykyiset ääniolot enin polkevat ja sortavat, s.o. maan suurilukuinen työväestö ja yleensä varattomat kansanluokat, yhä enemmän itse ovat ruvenneet asettumaan tämän liikkeen etupäähän ja täsmällisiksi selventämään ohjelmansa, jota toteuttamaan pyrkivät. Tämän kehityksen seurausta oli, että ensimmäinen ryntäys äänioikeusasian puolesta tehtiin sitä rintamaa vastaan, jossa huomattiin käytännössä olevan pahimman epäkohdan, joka enin ehkäisi olojen kehitystä, s. o. porvarissäädyn vaalien äänimääräoloja vastaan. Tähän onkin taistelu näihin asti pääasiallisesti kohdistunut. Mutta yhä selvemmin on ruvettu tajuamaan, että äänioikeusolot yleensä maassamme, sekä kunnalliset että valtiolliset, ovat yhtä, takaperoisella, ylimys- ja rahavaltaisella, kohtuuttomalla kannalla ja siksi on taistelu maassamme ajanmukaisemman, oikeamman äänestystavan puolesta ruvennut levenemään pitkin koko rintamaa. Kaikkialla on epäkohtia, koko järjestelmä vaatii perinpohjaista muuttamista.

Onpa senvuoksi syytä tässä silmäillä, millä kannalla äänioikeus- ja äänimäärä-olot maassamme eri kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa ovat ja miten ne olisivat parannettavat. Mitä tähän jälkimmäiseen puoleen, parannusvaatimuksiin tulee, olisi siinä, jos mieli olojemme kehittyä täydellisesti nykyaikaiselle, parlamenttaarisen yleisen äänioikeuden kannalle, esitettävä hyvinkin jyrkkiä ja pitkälle meneviä vaatimuksia, vaatimuksia, jotka edellyttäisivät nykyisen nelijakoisen säätyedustuksemme muuttamista yksi- tai kaksikamarijärjestelmän kannalle. Mutta koska tällainen toivomus, niin yleinen ja virkeä kuin se maassamme jo onkin, kumminkin erinäisistä syistä, jotka maan valtiollisesta asemasta riippuvat, lienee ainakin vastaiseksi luettava kauniiden unelmain joukkoon, ja meidän, jos mieli todellisia parannuksia aikaansaada, täytyy pysyä tosiolojen pohjalla, on kai viisainta lähimmässä tulevaisuudessa tyytyä ehdottamaan ja ajamaan sellaisia parannuksia, jotka nykyolojen perustuksella eivät kohtaa mitään voittamattomia esteitä eikä jyrkkää vastarintaa muulta kuin vanhoillisuuden, itsekkäisyyden ja ennakkoluulojen taholta, jotka muurit onneksi aina ovat mahdolliset suistaa.

Lähtiessämme siis äänioikeusolojamme tarkastamaan, käännymme ensiksi maaseudun vaalioloihin, kunnallisiin ja valtiollisiin, ja sitten kaupunkien yleisiin äänestyksiin, niiden kunnallisessa elämässä ja niiden vaaleissa porvarissäätyyn. Senjälkeen on vielä syytä luoda pikainen silmäys kirkollisiin äänioloihimme, äänestyksiin kirkonkokouksissa ja papinvaaleissa.

MAASEUDUN KUNNALLISET ÄÄNIOLOT

ovat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien uuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet, vaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa elämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa [kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta y.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla äänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään yleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka kunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko olleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla, käsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa tapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin äveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin ollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen, koska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet siten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin hänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän maksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa tukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää 80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin 400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei ole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on köyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden suorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon tukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain ja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä rajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan suuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen ja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä koko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä kumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon rajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön, kun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim. parin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta sanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on tuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti vaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla esim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä sen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä, joilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin noista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet yhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet yhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä voittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin tehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.

Tuota uutta kunnallisasetusta v:n 1897:n valtiopäivillä käsiteltäessä koetettiin tuota äänimäärää maaseudun kunnallisissa vaaleissa saada rajoitetuksi samalla tavalla kuin se on rajoitettu kaupungeissa, nim. siten, ettei kukaan saisi äänestää vissiä määrää useammalla äänellä, että esim. 10 ääntä olisi korkein mahdollinen äänimäärä. Mutta vanhat ennakkoluulot, itsekkyys ja aaveidenpelko vaikuttivat, ettei tällaista rajoitusta, joka sentään todellisuudessa jotakin merkitseisi, saatu hyväksytyksi. Ja nyt, kun tuo uusi asetus juuri astuu voimaan, lie lähimmässä tulevaisuudessa vaikea saada sitä muutetuksi. Mutta sen muuttamiseen, kunnallisen äänimäärän rajoittamiseen, on kumminkin sekä oikeuden ja kohtuuden vaatimusten pakosta, että maaseudun kunnallisen elämän vilkastuttamiseksi pyrittävä ja ponnistettava. Ensiksi on saatava toimeen tuntuva, varma äänirajoitus ja siitä sitten ponnistettava edelleen, kunnes kaikkien kunnan veronalaisten yhtäläinen äänioikeus kerran saavutetaan, saavutetaan tulos: mies ja ääni.

Se on pidettävä päämääränä kunnallisissa äänioloissa, niinkuin se on pidettävä valtiollisissakin. Ja näissä jälkimmäisissä, jos mahdollista, vielä suuremmalla syyllä kuin edellisissä. Sillä jos kunnallisessa elämässä, jossa kunnan taloudelliset ja rahakysymykset ovat tärkeimmät, jonkinlaisen oikeuden varjolla voitaneekin väittää, että sillä, joka maksaa kunnalle suurimmat verot, pitäisi olla enemmän sananvaltaa myöskin näiden käyttämisessä, niin ei tätä väitettä ensinkään voida sovittaa valtiollisiin vaaleihin. Kysymykset isänmaan kohtaloista, lainsäädännöstä ja yhteisestä edistyskulusta, ovat näet yhtä tärkeitä ja kalliita kaikille, niin köyhille kuin rikkaille, eikä ole näillä jälkimmäisillä mitään järkisyillä puolustettavaa patenttioikeutta isänmaanrakkauteen eikä todellisen yhteishyvän valvomiseen.

MAASEUDUN VALTIOLLISISSA VAALEISSA

s.o. vaaleissa talonpoikaissäätyyn, vallitsee kumminkin nykyjään vielä paljo räikeämpiä epäkohtia, paljo pahempia ja kohtuuttomampia rajoituksia, kuin koskaan sen kunnallisissa äänioloissa. Sillä — silmäilläksemme ensiksi äänioikeuden laajuutta — näihin vaaleihin oikeutettu ei ensinkään ole kuin osa maalaisväestöstä, tuskin kolmas osa maaseudun asukkaista. Ainoastaan tilallisilla, manttaaliin pannun maan omistajilla, on näet oikeus valita valtiopäivämiehiä talonpoikaissäätyyn, muilla, tilattomilla, itsellisillä, käsityöläisillä, maalaisvirkamiehillä, kansakoulunopettajilla, työmiehillä ei ole nimeksikään tätä äänioikeutta, maksoivatpa verojakin kuinka paljo tai vähän tahansa. Tämä seikka, joka on ilmeisessä ristiriidassa perustuslakimme määräyksen kanssa, että »Suomen säädyt edustavat koko Suomen kansaa», vaikuttaa, että suurimmalla osalla maamme asukkaista ei ole ensinkään edustajia valtiopäivillä, koska heillä ei ole oikeutta sinne ketään valita, — vaikuttaa, että valtiopäivämme eivät oikeastaan olekaan koko Suomen kansan edustuslaitos, vaan ainoastaan etuoikeutettujen kansanluokkien. Tämä kohta maaseudun valtiopäivämiesvaaleissa, joista suurin osa kansalaisia siten sysätään syrjään, on sangen arveluttava asianhaara jo yksin valtiopäiväimme arvon ja merkityksen vuoksi ulospäin katsoen, vaan luonnollisesti se on vielä arveluttavampi noiden edustusoikeutta vailla olevain kansalaisten oikeuden ja etujen kannalta. Sillä mikä oikeus on siinä, että maapalanen, turve, tekee ihmisestä täysivaltaisen kansalaisen, mutta sen vailla olo muiden huolehdittavaksi jätetyn holhokin?

Äänioikeus talonpoikaissäätyyn olisi siitä syystä välttämättä ja viipymättä laajennettava kaikkiin maalla asuviin veroa maksaviin kansalaisiin ulottuvaksi. Mitkään puolinaiset toimenpiteet, joita on ehdotettu, kuten esim., että äänioikeus annettaisiin vain muutamille erityisille kansalaisryhmille (kansakoulunopettajille, maalaisvirkamiehille y.m.), eivät tässä tepsi, se on annettava kaikille kansalaisille, joilla on hyvä maine ja jotka itse hallitsevat omaisuuttansa ja maksavat valtiolle ja kunnalle veroa. Vasta silloin saadaan, mikäli maaseutuun tulee, valtiopäivämme edustamaan koko kansaa, vasta silloin ovat tilattomatkin kansalaisia.

[Ovatko pestatut palkolliset tästä luvusta, samoin kuin kaupunkien kunnallisista ja valtiollisista vaaleista, erotettavat, koska he ovat toisen isäntä vallan alaisia, se on erikoiskysymys, johon ei ole tämän katsauksen puitteissa tilaisuutta syventyä. Vakinaisen sotaväen miehistölle taas yleensä ei katsota voitavan äänioikeutta antaa.]

Painavampia järkisyitä nykyisen järjestelmän puolesta talonpoikaissäädyn vaaleissa ei ole koetettukaan esille tuoda, ainoastaan hitaisuus ja saamattomuus ja yleinen muutosten kammo on näihin asti estänyt parannuksiin ryhtymästä. Mutta jokainen maaseutuoloja tunteva tietää, että tilattomilla useimmissa tapauksissa on sama sivistysmäärä kuin tilallisilla, useinhan ovat he saman perheen poikia, eikä ole yleisten asiain harrastuksessakaan, eroa. Sen myöntävät itse talollisetkin ja siksi ei toki tarvinne aivan sitkeää vastarintaa peljätäkään, kun, toivottavasti pian, käydään talonpoikaissäädyn vaaleihin vaatimaan sellaista äänioikeuden laajennusta, jonka kautta talonpoikaissääty olisi koko maalaisväestön edustus, jonka kautta tilattomatkin saisivat valtiollisen äänivallan.

Mutta muita yhtä pahoja ja kenties vaikeammin korjattavia epäkohtia on talonpoikaissäädyn vaalioloja rasittamassa. Vaalit ovat välilliset. Valitaan ensiksi joka kunnasta muutamia valitsijamiehiä ja nämä vasta valitsevat edusmiehen. Tämä välillisyys on suuressa määrin omiaan harrastusta laimentamaan, kun eivät kansalaiset ole tilaisuudessa suorastaan äänestämään sitä, jonka edusmiehekseen tahtoisivat. Tämä järjestelmä on vanhanaikuinen eikä sitä tietääksemme enää käytetä muualla kuin Norjassa ja osaksi Ruotsissa, jossa kunnat itse saavat päättää, tahtovatko valita välillisesti vaiko välittömästi. On väitetty käytännöllisten seikkain harvaanasutussa maassamme aiheuttavan tuon vaalien välillisyyden. Kokemus Ruotsista on kumminkin osottanut, että tuo pelko, että vaalit, jos olisivat välittömät, jäisivät sattuman varaan, on perusteeton. Kansalaisten harrastus ja osanotto käy siitä vilkkaammaksi, kun vaalit ovat välittömät, ja yhteisistä ehdokkaista voidaan kyllä jo etukäteen sopia, — sen parempihan olisi, jos valtiopäiville aikovat itse avonaisesti asettuisivat ehdokkaiksi. Lainsäädännön kehitystä siihen suuntaan, että vaalit talonpoikaissäätyyn muutettaisiin välittömiksi, on siis harrastettava.

Masentavimmin rasittaa kumminkin niin talonpoikaissäädyn vaaleja kuin muita yleisiä äänestyksiämme niissä käytettävä äänimäärä, veronmaksun määrästä riippuva, joka talonpoikaissäädyn vaaleissa vielä on aivan rajoittamaton. Ei edes senvertaista rajoitusta ole näissä vaaleissa kuin kunnallisissa. Haitat tästä eivät käytännössä tosin niin pahasti tunnu sellaisissa paikkakunnissa, joissa tilat ovat jotenkin yhdenkokoiset ja varallisuus sekä äänimäärät siten maanomistajain kesken edes vähänkään tasaisesti jaetut. Vaan sellaisissa paikkakunnissa, kuten Länsisuomessa, joissa on sekä suurtilallisia että pikkutilallisia, joutuu näiden jälkimmäisten vaikutus valtiopäivämiesvaaleihin aivan mitättömäksi, muutamat varakkaimmat suurtilalliset voivat ominpäin määrätä valitsijamiehet ja siten lopullisen vaalin. Tämä seikka, supistetun äänioikeuden ja vaalien välillisyyden yhteydessä, selittää m.m. sen, miksi meillä vielä nykyjään, jolloin yleisten asiain harrastus kaikissa kansankerroksissa on käynyt entisestään toki paljo virkeämmäksi, osanotto talonpoikaissäädyn vaaleihin tilallisten keskenkin on niin vähäinen, kuin sen melkein kaikkialla huomaamme olevan: muutamat kirkonkylän suurimmat talolliset ovat meillä osallisina niihin tärkeihin valtiollisiin vaaleihin, joihin osanotto muualla maailmassa on niin vilkas, että harvinaisina poikkeusilmiöinä luetellaan ne äänioikeutetut, jotka eivät ole olleet suorittamassa kansalaisoikeuttaan ja velvollisuuttaan.

Meillä ei ole näistä talonpoikaissäädyn äänimääräolojen seurauksista käytettävissä numeroita, vaan esimerkkejä voisi siitä paljonkin esille tuoda, miltei samanlaisia kuin ylläoleva, kunnallisia äänioloja koskeva. Ne samat seuraukset, joita suuret äänimäärät yleensä tuovat mukanaan, kuten että vähemmistöt pääsevät määräämään valittavat luottamusmiehet (valitsijamiehet), ovat tässäkin huomattavat ja vaikuttavat katkeruutta ja välinpitämättömyyttä voimattomiksi tuomituissa vähä-äänisissä.

Äänimäärän rajattomuus olisi senvuoksi talonpoikaissäädyn vaaleista välttämättä poistettava ja, ellei muuta sopivampaa perustusta löydetä, olisi kunnallisen verotuksen perustuksella määrättänsä joku alin raja, veroperuste, ja siihen nojautuva n.s. valtiollinen vaalisenssus, joka oikeuttaisi kaikkia maalaisia ottamaan osaa valtiopäivämiesvaaleihin. Tuo äänioikeutta myöntävä veroraja on ehdotettu sopivimmin asetettavaksi 200—400 markan tulojen vaiheille, koska tämä summa vastannee vähävaraisempainkin itsenäisten maalaisten vuotuista tulomäärää, — onhan yleensä vastaiseksi edellytettävä, että äänioikeuden nauttijan on jotakin veroa maksettava. Mutta tämän rajan yläpuolelle ei myöskään mitään ääniasteikkoa tarvita, kaikki, jotka tuon ehdon täyttävät, olkoot yhtäläisesti oikeutetut valtiopäiville edusmiehiä valitsemaan. Sillä kaiken sen lisäksi, mitä on kaupunkien varallisuusääniasteikkoa vastaan lausuttu, ja johon myöhemmin vielä tulemme, on näet maaseutuun nähden huomattava, että asteikko siellä on vielä kohtuuttomampi ja sopimattomampi, koska maaseudulla väestön sivistyskannassa yleensä ei ole hetikään niin suuria eroituksia kuin kaupungeissa ja asteikko siis tulisi antamaan vielä enemmän valtiollista valtaa yksistään rahalle, ilman että edes asian kaunistamiseksi voitaisiin puhua suuremmasta valtiollisesta kyvystä ja yleisten asiain harrastuksesta.

Suuri puute äänioikeusasian ajamisessa, mikäli maaseudun vaalioloihin tulee, on se, ettei ole olemassa minkäänlaista tilastollista selontekoa niistä osottamassa, kuinka räikeät siellä epäkohdat todellisuudessa ovat. Jos sellainen selvitys olisi olemassa, niin se, täytyypä sanoa, kauhistuttavassa määrässä osottaisi, kuinka harvoilla todellakin maassamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen sananvalta on, nim. sellainen sananvalta, joka jotakin merkitsee, ja kuinka pelottavan harvainvaltaiselle pohjalle olomme perustuvat. Sellaisen tilastollisen selvityksen täytyy jo olla aivan huomispäivän tehtävän ja epäilemättä on juuri se osuttava, etteivät olomme parane, ennenkuin oikein suurella puukolla käydään perinpohjaisia muutoksia toimeenpanemaan.

Kun senvuoksi talonpoikaissäädyn vaalioloja kerran ryhdytään muuttamaan, vaatii tässä kohden kaikkinainen oikeus ja terve järki, että kerrassaan täysi askel astutaan ja määrätään

JOKAISELLE ÄÄNIVALTAISELLE ÄÄNI MIEHEEN,

ei enempää eikä vähempää. Tämä on sääntönä kaikissa kansanedustuslaitoksella varustetuissa maissa, — paitsi Belgiassa, jossa on koetteeksi säädetty n.s. sivistysasteikko, josta jälempänä vielä, tulee puhe — ja siihen meidän vielä Suomessakin täytyy päästä.

Ne muutokset, joita maaseudun vaalioloihin siten on vaadittava, ovat, kuten näkyy, varsin suuret ja perinpohjaiset, vaan vaaliolomme ovat jääneet niin vanhanaikaiselle kannalle, että ne eivät enää vähemmällä korjaannu. Siis:

Äänioikeus talonpoikaissäädyn vaaleihin on laajennettava kaikkiin maaseudulla asuviin, veroa maksaviin, hyvämaineisiin kansalaisiin ulottuvaksi. Vaalien välillisyys on poistettava. Sekä valtiollisista että kunnallisista vaaleista on maaseudulla rajaton äänimäärä hävitettävä ja, varman vaali-sensuksen asetettua, toteutettava kaikkien äänivaltaisten yhtäläinen äänioikeus. Mies ja ääni!

Siirrymme nyt tarkastamaan kaupunkien vaalioloja. Niistä on meillä viime vuosikymmenenä julkisuudessa ollut paljo enemmän puhetta kuin maalaisvaaleista, syystä että nämä kysymykset, kaupunkien nykyisiä vaalioloja koskevat epäkohdat, ovat olleet niin aivan läheisessä yhteydessä niiden suurten puolueryhmitysten, kielipuolueiden, kanssa, jotka ovat anastaneet eturinnan julkisen elämämme kysymyksistä. Äänioikeusliikkeellä on tässäkin suhteessa, välikappaleena kansan suuren enemmistön kielellisten ja kansallisten oikeuksien saavuttamiseksi, äärettömän suuri merkitys. Mutta siitä riippumattakin, puhtaan kansalaisoikeuden kannalta, vaativat kaupunkienkin sekä kunnalliset että valtiolliset vaaliolot perinpohjaista ja pikaista korjausta, jos ei edustuselämä Suomessa mieli jäädä harvainvaltaiseksi ja etuoikeutettujen varakkaimpain yksinoikeudeksi.

KAUPUNKIEN KUNNALLISIIN ÄÄNIOIKEUSOLOIHIN

saatiin valtiopäivillä v. 1897 pieni parannus toimeen, mikäli äänioikeuden laajuuteen tulee, ja sen on myös hallitus sen jälkeen hyväksynyt. Kaupunkien kunnallisasetuksen eräiden pykäläin ahdas rajoitus ja senlisäksi epäselvyys, joka antoi kaupunkien maistraateille liian paljo tilaisuutta mielivaltaiseen, ahtaaseen tulkitsemiseen, vaikutti, että useissa kaupungeissa, kuten Tampereella ja Porissa, suljettiin kaiken kunnallisen elämän osallisuudesta pois suuret määrät itsenäisiä, riippumattomia kansalaisia, nim. kaikki tehdastyömiehet, jopa työnjohtajatkin, yleensä kaikki, joita jollakin tavalla voitiin selittää »toisen palveluksessa oleviksi.» Tämä ilmeinen vääryys vapaita työmiehiä kohtaan, suurta osaa kohtaan kuntain jäsenistä, herätti vihdoin niin paljo ja yleistä paheksumista, että yksin senkin puolueen, joka yleensä maassamme vastustaa kaikkia, äänioikeusolojemme parannuksia, täytyi suostua sellaiseen mainittujen pykäläin selventämiseen, että äänioikeudesta jäivät poissuljetuiksi ainoastaan »pestatut palkolliset isännän ruoassa», ei enää itsenäiset työmiehet.

Tämän lainselvennyksen kautta ovat nyt kaikki kaupunkien veroamaksavat jäsenet, miehet ja naiset, — palkollisia ja sotaväen miehistöä lukuunottamatta — äänioikeutetut kaupunkien kunnallisessa elämässä. Mutta työväen ja yleensä vähävaraisemman väestön vaikutus on siltä vielä äärettömän vähäinen, niin kauan kuin

KUNNALLISET ÄÄNIMÄÄRÄOLOT KAUPUNGEISSAKIN

ovat sillä kannalla, että suuriääniset voivat ääntövaltaansa käyttää aina 25:teen ääneen saakka, siten äänestäen kumoon.

Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa suuret määrät pieniäänisiä ja määräten vaalien tulokset. Tämä 25:den äänen asteikko on kaupunkien kunnallisasetuksessa säädetty yhteiseksi kaikille maamme kaupungeille eikä sitä missään kaupungissa saa muutetuksi tai alennetuksi, ellei lainsäädännöllistä tietä, kunnallisasetusta muuttamalla, valtiopäiväin avulla. Tuo nurinkurinen ilmiö, että toinen, usein samalla, usein korkeammalla sivistyskannalla oleva, äänestää 1:dellä tai 2:della äänellä, toinen 20:llä tai 25:llä, tulee siis kaupunkikunnissa vallitsemaan niin kauan, kunnes puolueolot maassamme saadaan siksi muutetuiksi ja järjestetyiksi, ettei raha- ja ylimysvalta enää yksinomaan määräile edustuslaitoksemme toisessa puoliskossa, kunnes ponnistelemalla on saatu valtiopäiväin porvarissäätyyn vapaamielisempi ja kansanvaltaisempi varma enemmistö.

Mutta siihen mennessäkin täytyy päämäärän äänirajoituksen ystävillä olla selvän. Varallisuuteen perustuvaa asteikkoa, pientäkin, on vaikea oikeuden kannalta puolustaa, yhteiskuntaa ei varsinkaan meikäläisissä oloissa, ja jos säilytetään veroperuste, senssus, joka nykyjään myöntää äänioikeuden vasta 400—800 mkan tuloista maksetusta verosta, mikään vaara uhkaa, jos koko asteikko poistetaankin. Siksi täytyy pyrintönä jo alunpitäin ja selvästi olla, saada ääniasteikko kaupunkienkin kunnallisista äänestyksistä poistetuksi ja »mies ja ääni»-periaate toteutetuksi.

Kuten yleisesti tunnetaan ja kuten edellisestäkin selviää, on, jos mieli perinpohjaisia kansanvaltaisia muutoksia saada aikaan mihinkään osaan äänioikeusoloistamme, valtiopäiväimme porvarissääty ensiksi saatava luonteeltaan ja kokoonpanoltaan muutetuksi. Sinne on saatava enemmistö vapaamielisempiä ja kansanvaltaisempia aineksia, jotta valtiopäivämme, tuo vanhanaikainen, 4-osainen säätyedustus, voisi saada mitään äänioikeudellisia parannuksia aikaan, aina törmäämättä tuohon murhaavaan kariin: kaksi säätyä kahta vastaan. Tätä muuria vastaan, porvarissäädyn äänimääräoloja vastaan, on siitä syystä äänioikeusasian ystäväin päähyökkäys jo kauan sitten kohdistunut ja sen tulee niin kohdistua yhä edelleen, sillä juuri porvarissäädyn nykyiset äänimääräolot ehkäisevät tervettä ja ajanmukaista kehitystä äänioikeusasiamme kaikilla aloilla.

Niin usein on sanomalehdistössä, puheissa, aikakauskirjoissa ja kirjasissa meillä jo tehty selkoa porvarissäädyn nykyisistä vaalioloista ja niitä rasittavista epäkohdista, että nämä seikat jo suurellekin yleisölle epäilemättä ovat tutummat kuin muut vaaliolomme. Porvarissäädyn vaalit perustuvat valtiopäiväjärjestyksen määräykseen, joka säätää, että ne kaupunkikuntain täysi-ikäiset miehiset jäsenet, jotka eivät muuhun säätyyn ole äänioikeutetut, jotka maksavat kaupunkikunnalle veroa ja itse hallitsevat omaisuutensa eivätkä ole toisen palveluksessa, saavat valita edusmiehiä porvarissäätyyn; ja saavat kaupunkikunnat itse määrätä, mikä näissä vaaleissa on oleva veroperusteena ja kuinka monella äänellä kukin, veroäyriensä mukaan, saa äänestää, onko tuo äänimäärä oleva aivan rajaton ja mikä on korkeimpana luvallisena äänimääränä käytännössä oleva.

ÄÄNIMÄÄRÄN LAAJUUTEEN

porvarissäädyn vaaleissa, merkitsee tämä käytännössä sitä, että samoin kuin kaupunkien kunnallisissa äänestyksissä voidaan valtiopäivämiesvaalejakin varten ääntölistoja tehdessä lukea toisen palveluksessa ja siis äänioikeutta vailla oleviksi suuri määrä itsenäisiä työmiehiä, kauppapalvelijoita ja muita, jotka veronsa kunnalle maksavat ja kaikin puolin ovat omintakeisia kansalaisia. Jo siitä kysymyksestä, saatetaanko edes varsinaisilta, pestatuilta ja isännän ruuassa olevilta, palkollisilta kieltää äänioikeus, jos he muuten vaadittavat ehdot täyttävät, voi olla eri mieltä ja varsinkin kaupunkeihin nähden tällaisen kiellon kohtuus on epäilyttävä, koska niissä palkollisetkin tavallisesti ovat jonkunvertaisen sivistysmäärän saavuttaneet; voihan rengillä olla varsin itsenäiset, vapaat mielipiteet valtiollisista kysymyksistä. Mutta ainakin tulisi lain tässä kohden olla niin selvän, ettei missään tapauksissa itsenäisiltä, veroamaksavilta kansalaisilta voitaisi valtiollista äänivaltaa riistää.

VAALISENSSUS

on useimmissa suurimmissa kaupungeissamme liian korkea, estäen se jo suorastaan ja yksinään hyvin suurta, kaikkein suurinta osaa vähätuloisimmasta työväestöstä nauttimasta äänioikeutta, kunnallista tai valtiollista. Kun äänioikeuden, s.o. yhden äänen, saa — senssuksen ollessa 400 nukkaa — vasta ensimmäiseltä maksetulta veroäyriltä eli 800—1,200 markan tuloilta, eivät useimpain työmiesten tulot nouse edes tähän alimpaan määrään saakka, he eivät saa edes yhtään ääntä. Siinä on pahin syy, miksi meillä niin suuri osa työväestöstä on aivan äänioikeutta vailla. Tosin tähän tulokseen on työmiehissä itsessäkin syytä, kun näet eivät ilmoita itseään verotettaviksi, vaikka heillä yhden äyrin edestä tuloja olisikin, ja se on valitettava seikka, koska he niin ollen eivät ollenkaan joudu valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin harrastuksiin mukaan. Mutta epäilemättä on itse veroperustekin liian korkea, liian rahavaltainen, ja vaatisi alentamista. Kuinka vähäiseksi tuo veroperuste kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa olisi laskettava, sen seikan määrääminen riippunee ainakin osaksi paikkakunnallisista oloista, mutta niin alhaiseksi se kaikissa tapauksissa olisi alennettava, ettei kukaan työstään ja tuloistaan elävä kansalainen pelkän vähätuloisuutensa vuoksi jäisi valtiollista äänivaltaa vaille. Noin 400—600 mkan tuloista maksetun veron pitäisi jo äänivaltaan oikeuttaa. Ja sitäpaitse olisi joku sopivampi, veroperuste määrättävä kuin kunnallinen veroäyrijärjestelmä on, josta valtiollisen äänioikeuden perusteet olisivat aivan erotettavat. Nämä perusteet olisivat vakinaisiksi määrättävät. Sillä eihän ole asianmukaista, että kunnat, jotka eivät kunnallisia, ääniolojaan saa ominpäin järjestää, voivat asetella ja muutella niin tärkeätä kansallista oikeutta, kuin on valtiollinen äänioikeus.

Siis: kaikki rajoitukset, jotka riistävät valtiollisen äänioikeuden kaupunkien täysikäisiltä, veroamaksavilta jäseniltä, olisivat poistettavat ja vaalisenssus, joka olisi kunnallisesta veroäyristä erotettava, olisi alennettava, jottei kukaan työstään elävä jäisi vähätuloisuutensa vuoksi äänivaltaa vaille.

Vaan sittenkin, jos nämäkin parannukset saataisiin aikaan, jäisi porvarissäädyn vaalioloihin vielä pahin epäkohta jälelle, nimittäin

ÄÄNIASTEIKKO,

joka, kuten tunnettu, toisissa kaupungeissa vielä on kokonaan rajoittamatta ja jonka ylin raja vielä useimmissa on niin korkealla kuin 25:ssä; ainoastaan muutamissa varsinkin pienemmissä (suomalaisissa) kaupungeissa se on alennettu 10:neen.

[Aivan rajoittamatta on ääniasteikko vielä seuraavissa kaupungeissa: Uusikaupunki, Heinola, Kaskinen ja Kristiinankaupunki. Korkeimpana äänimääränä on Pietarsaaressa 50 ja 25 seuraavissa: Helsinki, Viipuri, Vaasa, Turku, Pori, Naantali, Raahe, Kokkola, Hämeenlinna, Kotka, Rauma, Hamina, Hanko, Tammisaari, Loviisa, Tornio, Uusikaarlepyy, Maarianhamina ja Porvoo. Kemissä oli viime valtiopäivillä 13 ääntä korkeimpana äänimääränä. Äänimäärä on rajoitettu 10:neen seuraavissa: Käkisalmi, Sortavala, Savonlinna, Oulu, Tampere, Jyväskylä, Mikkeli, Kuopio, Iisalmi, Joensuu ja Kajaani. Sitä alemma ei ole vielä missään kaupungissa päästy.]

Tällaisen ääniasteikon räikeät, luonnottomat seuraukset ovat monet. Muutamat harvat suuriääniset ovat tilaisuudessa äänestämään kumoon kaikki muut äänioikeutetut. Muutamat numerot ovat tässä valaisevia. Niissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä oli 25, oli v. 1884 8,232 valitsijaa. (Suhteet ovat vieläkin pääasiallisesti samat.) Heistä oli 1,400 eli 17 % yksiäänisiä, mutta näillä 17 %:lla oli ääniluetteloon otetuista äänistä ainoastaan 1,91 %; toisin sanoen, hiukan vähemmän kuin 60 25-äänista valitsijaa saattaa meidän kaupungeissamme äänestää kumoon 1,400 valitsijaa. Yksiääniset ovat tällaisessa vaalijärjestyksessä, niinkuin on sanottu, äänettömiä puukuvioita valtiollisessa ilvenäytelmässä. Eikä ole tätä alinta luokkaa lähinnä olevain luokkain asema sanottavasti parempi. Noin 1/5, tarkemmin 21,83 %, valitsijoista äänestää kaupungeissamme kumoon kaikki muut valitsijat. Niin on esim. maamme pääkaupungissa monien valtiopäivävaalien laita ollut se, että 21—25-ääniset valitsijat ovat saattaneet äänestää kumoon kaikki muut. Tämähän varsin selvästi osottaa, ettei nykyisen vaalioikeuden vallitessa vaaleista käy ilmi valitsijain mieli, vaan heidän — äänilukunsa. Ja vain hiukkasen valoisammat ovat olot niissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä on 10. Niissä omistavat 9—10-ääniset yksin 72 prosenttia kaikista äänistä, s.o. he voivat lähes kahteen kertaan äänestää kumoon kaikki 1—8 -ääniset, joita miesluvulta on koko joukko enemmän kuin 9—10 -äänisiä.

Sitenpä onkin aivan tavallista kaupungeissamme se, mikä muualla maailmassa pidettäisiin suurimpana, naurettavimpana luonnottomuutena, että vähemmistöt määräävät vaalit. Niinpä on esim. Viipurissa aivan sääntönä, että vähemmistöt määräävät edustajat porvarissäätyyn, jopa niin pienet vähemmistöt, että valituksi tullutta usein on äänestänyt ainoastaan 160—180 miestä, kun sitä miestä, joka ei kumminkaan ole päässyt edustajaksi, on äänestänyt 340— 360 miestä, — taikka siinä suhteessa. Helsingissä valittiin v. 1890 henkilö, joka sai ääniä 489 äänestäjältä, mutta valtiopäiville ei tullut hänen vastaehdokkaansa, jolla oli 649 valitsijan äänet. Mutta myöskin niissä kaupungeissa, joissa 10 on korkeimpana äänimääränä, olemme nähneet vähemmistön ehdokkaita tulleen valituiksi. Niistä kaupungeista taas, joissa äänimäärä on aivan rajoittamaton, ei tässä kannata puhuakaan, niissä yksi tai kaksi miestä voi muista välittämättä lähettää eduskuntaan »kansan luottamusmiehet».

Vieläkö selvemmin on tarvis osottaa, minkälaisen epäkohdan nykyiset kaupunkiemme ääniasteikko-olot sisältävät? Jokainen käsittää, missä määrin moiset olot ovat omiaan riistämään vähempiäänisiltä äänioikeutetuiltakin kaiken valtiollisen harrastuksen ja tekemään mitättömäksi sen kasvattavan vaikutuksen, mikä vaaleilla muuten kansalaisiin on. Tilastotiedoilla on osotettu se, mikä muutenkin on luonnollista, että näet suuremmat äänimäärät antavat suuremman halun ottaa vaaleihin osaa — ja päinvastoin. Niinpä eivät 1—5-ääniset valitsijat v. 1890 kaupungeissamme ottaneet osaa vaaleihin kuin 27 %:lla koko äänimäärästään (v. 1884 25,8 %:lla), kun sitä vastoin 25-äänisten vastaavat prosenttimäärät nousivat 63:een ja 69:ään. Tämä suhde on vielä viime aikoinakin ollut jotenkin muuttumaton. Pääsyynä tähän on se voimattomuus, johon nykyinen vaalijärjestelmä tuomitsee vähempivaraiset valitsijat.

Ne syyt, joita on esilletuotu ääniasteikon alentamisen ja poistamisen vaatimuksia vastaan, ovat, kuten jo olemassaolevain epäkohtain räikeys osottaa, kestämättömät, ovat »katumattomain estelyjä» ja riippuvat ne, sanokaamme se suoraan, yksinomaan ruotsinmielisten pelosta kadottaa vaikutusvaltansa eduskunnassa. Heidän asiallisin vastaväitteensä on, että jos ääniasteikko kokonaan poistettaisiin, vaikutusvalta valtiollisissa asioissa liian suuressa määrin siirtyisi vähävaraisille ja yhteiskunnan pienimmille, jotka tavallisesti muka seisovat alhaisemmalla sivistyskannalla. Tuo väite on itse asiassa kumottu sen tosiasian kautta, ettei suurempi varallisuus ja veronmaksukyky suinkaan aina tuota suurempaa valtiollista kypsyyttä eikä asianharrastusta eikä millään tavalla edellytä korkeampaa sivistystäkään. Onhan useimmiten 2—3,000 markan tuloilla olevalla pikkuvirkamiehellä, kansakoulunopettajalla, käsityöläisellä tai sanomalehtimiehellä yhtä paljon sivistystä ja enemmän yleisten asiain harrastusta kuin 8—10,000 markan tuloilla olevalla halkokauppiaalla tai asioitsijalla tai voinvälittäjällä. Mutta sitäpaitse on tilastollisesti osotettu, että nykyiset pikkuääniset, 1—5-ääniset, eivät ääniasteikon poistettuakaan kumminkaan saisi kovinkaan ratkaisevaa sananvaltaa vaaleissa, joskin he olisivat yhtä mieslukuisasti kuin varakkaammat tilaisuudessa, ottamaan vaaleihin osan. Ainoastaan noin 1/3 kaikista äänistä nuo vähävaraisimmat omistaisivat. Mutta he eivät kumminkaan, vaikka heillä yhtä suuri äänimäärä olisikin kuin äveriäämmillä, voisi niin tehoisasti kuin nämä ottaa vaaleihin osaa, sillä työmiehet y.m. köyhät ovat usein työpaikkainsa, taloudellisten ahdinkojen y.m. asianhaarain pakosta estetyt vaalitilaisuuteen saapumasta. Vaan vaikkapa niinkin olisi laita, että nuo köyhimmät ja vähimmin sivistyneet saisivat ratkaisevan vallan vaaleissa — joka ei koskaan voi tapahtua, sillä vähemmin sivistyneet seuraavat aina edistyneempäin johtoa — ei siitä ainakaan meidän edustuselämällemme olisi mitään vaaraa, koska — edellyttäen senkin vielä, että talonpoikaissäädynkin edusmiehet tulisivat vähävaraisten määrättäviksi — nelijakoisilla valtiopäivillämme aina kumminkin olisi kaksi ylimys-, varakkuus- ja sivistysluokkia edustavaa, säätyä (pappis- ja aatelissäädyt), jotka täydellisesti kykeneisivät torjumaan ne kenties liian pitkälle menevät kansanvaltaiset pyyteet, joita kolmas ja neljäs sääty muka osoittaisivat. Mutta tuollaisia mahdollisuuksia ei meidän oloissa voi olettaakaan; vaikka sekä ääniasteikko että kaikki senssuskin poistettaisiin, jota viimemainittua ei tahdotakaan poistaa, tulisivat sittenkin kieltämättä kolmas ja neljäs sääty kokoonpantaviksi jotenkin samalla kannalla sivistyksessä ja varallisuudessa olevista miehistä kuin nykyjäänkin, mielipiteiltään vaan ehkä vähän vähemmin rahavaltaisista ja vanhoillisista. Mihinkään pienimpäänkään pelkoon ei siis ääniasteikon poistaminen antaisi aihetta.

Mutta tuo epäilys, että alhaisimmalla sivistyskannalla olevat kumminkin saisivat »liian suuren» vaikutusvallan, on sentään pannut useat parannuksen ystävät ja nykyisen järjestelmän hylkääjät miettimään jotakin muuta pienempää asteikkoa. Monet puolustavat vielä pysähtymistä 10:neen ääneen ainakin vastaiseksi. He ovat kumminkin sangen epäjohdonmukaiset, sillä taistellessaan rahan määräämisvaltaa vastaan puolustavat he itse rahan määräämisvaltaa, vaikka vähän toisessa muodossa. Kuten edellä nähtiin, tulisi siinäkin tapauksessa vaikutusvalta vaaleihin hyvin epätasaisesti jaetuksi, sama vääryys, sama katkeruus jäisi jälelle. Ja yleensä aivan samat seikat voidaan huomauttaa 10:tä ääntä vastaan kuin 25:tä. — Toiset taas ovat haaveksineet varallisuusasteikon sijaan jonkinlaista toista asteikkoa siihen belgialaiseen tapaan, johon jo edellä viittasin, että näet ikä, sivistys, perhe- ja varallisuusolot tuottaisivat jonkun lisä-äänen, joten saataisiin n.s. sivistysasteikko. Mutta jo itse sen syntymämaassa on huomattu, ettei sekään asteikko ole täydellisesti oikeudenmukainen, nuo yllämainitut seikat eivät semmoisinaan anna valtiollista kypsyyttä eikä itsenäisyyttä, yhtä vähän ikä ja perheolot kuin täyteläinen kukkaro tai suoritetut yliopistotutkinnot. Tuollaisen asteikon merkitys olisi sitäpaitse hyvin vähäinen. Ja sivistyneillä on muutenkin aina niin paljo enemmän vaikutusvaltaa kuin oppimattomilla, ettei sitä tarvitakaan.

On siis ainoa johdonmukainen, suora ohjelma, ainoa oikeuden mukainen ratkaisu se, että porvarissäädyn vaaleissakin pyritään

KAIKESTA ÄÄNIASTEIKOSTA POIS,

ja työskennellään kaikkien yhtäläisen, yhtä suuren äänioikeuden toteuttamiseksi.

Siitä taistelusta, jota jo on käyty luonnottoman korkeaa ääniasteikkoa vastaan maassamme, sietäisi vieläkin monta valaisevaa kohtaa esittää, vaan ei mahdu pitempää esitystä tämän kirjotuksen puitteisiin. Ilahduttavana ohjelman selvityksenä olemme viime aikoina voineet huomata, että mielipiteet ääniasian ystävissä yhä enemmän ovat ruvenneet kallistumaan tuon selvän päämäärän, »yhden äänen» saavuttamiseen, joten on toiveita, että ääniasian ajajista vähitellen keskenäinen erimielisyys vaatimusten määrästä häviää pois ja että yhteinen taistelu käy sitä tehoisammaksi.

Pääryntäys on näihin asti suunnattu porvarissäädyn vaalioloja vastaan. Se onkin tuiki tarpeellista, sillä vasta tämän säädyn vaaliolojen muututtua, vasta sen jälkeen kuin kolmanteen säätyyn on saatu enemmistö uudistukseen taipuvia jäseniä, voi suurempien parannusten toimeenpaneminen vaalioloihimme yleensä saavuttaa säätyjen enemmistön ja päästä voimaan. Onnellista on, vaikka se oikeastaan onkin epäjohdonmukaista, että kaupunkikunnat valtiopäiväjärjestyksemme mukaan itse saavat ääniasteikkoansa alentaa ja siten suoda enemmän vaikutusvaltaa varattomammille, — siinä on tie porvarissäädyn valloittamiseen ja sitä varten on eri kaupungeissa väsymättä työskenneltävä, yhä uusista tappioista säikähtämättä.

Valtiollisesta äänioikeudesta riippuu kansaneduskunnan kokoonpano. Tuo kokoonpano on, kuten tiedämme, meillä hyvin vanhanaikaisella kannalla ja mikä pahempi, se on aivan epäoikeutetulla kannalla siihen nähden, että oikeastaan niin pieni osa kansasta on tilaisuudessa vaaleihin vaikuttamaan, että suuret kansalaisryhmät, korkeallakin sivistyskannalla olevat kansalaiset, ovat siitä aivan poissuljetut ja että köyhemmällä väestöllä niin kaupungeissa kuin maalla on ainoastaan näennäinen äänioikeus. Sitenpä, niin vaikeaa kuin se onkin, täytyy myöntää olojemme antavan aihetta itäisten pilkkaajain väitteisiin, että Suomen edustuslaitos ei todellisuudessa edusta koko Suomen kansaa, niinkuin sen valtiopäiväjärjestyksen mukaan oikeastaan pitäisi tehdä, vaan ainoastaan erästä joukkoa varakkaampia etuoikeutettuja. Käytännöllisissä tosioloissa on tosin edustuslaitoksemme aina edustanut Suomen kansaa kokonaisuudessaan, ja kaikki, huono-osaisimmatkin yhteiskuntaluokat, ovat sen valmiit tunnustamaan. Mutta kieltämätöntähän on, että suuri osa maan asujamistosta ei ole suoranaisessa vuorovaikutuksessa edustuslaitoksen kanssa. Missä määrin tämä on totta, näkyy seuraavista numeroista:

V:na 1890 oli (eikä suhteet ole senjälkeen juuri muuttuneet) Suomen väestöstä 29,64 prosenttia valtiopäivillä edustettuna, mutta 70,36 prosenttia eli enemmän kuin 2/3 oli aivan ilman itsehallintoa. Niistä, jotka olivat valtiollisesti »täysikäiset» kuului aatelissäätyyn 2,978 henkeä, pappissäätyyn 6,867 henkeä, porvarissäätyyn 174,000 henkeä, talonpoikaissäätyyn 622,312 henkeä. Pappissäätyyn on silloin myös luettu koulunopettajat perheineen, porvarissäätyyn kaikki kaupungeissa vaalioikeutta nauttivat perheineen ja talonpoikaissäätyyn ne maaseuduilla, joilla on oikeus ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin. Valtiollisesti täysikäisiä Suomen kansalaisia oli siis 785,601 henkeä, valtiollisesti alaikäisiä 1,674,539. Alaikäisiin kuuluvat kaikki virka- ja palvelusmiehet maalla, kansakoulunopettajat, lukkarit, käsityöläiset, kauppiaat, torpparit, itselliset, työmiehet, merimiehet, palkolliset y.m.

Miespuolisia henkilöitä, jotka ovat lain mukaan täysikäiset, siis 21 vuotta täyttäneet, oli näistä valtiollisesti täysikäisistä 785,601:stä aatelissäädyssä 700, pappissäädyssä 1,600, porvarissäädyssä 21,000, talonpoikaissäädyssä 164,000. Noista valtiollisesti alaikäisistä 1,674,539:stä oli taas lain mukaan täysikäisiä, 21 vuotta täyttäneitä 399,000. Jos näistä viimemainituista 110,000 onkin vakinaista sotaväkeä ja vaivaishoitolaisia, niin on kuitenkin vieläkin 288,000, joilla ei ole itsehallintoa.

Näitä lukuja kannattaa lähemmin tarkastaa. Ne sanovat, että Suomen kansaa hallitsevat edusmiesten kautta 187,000 kansalaista ja maassamme on 2 1/2 miljoonaa ihmistä. Ne sanovat vielä enemmänkin. Jokaisella säädyllä on yhtä suuri sananvalta, mutta kun aatelissäädyssä istuu 700:n edustajat ja papistossa 1,607:n edustajat, niin istuu talonpoikaissäädyssä 164,000:n edustajat. Talonpoikaissääty yksin edustaa seitsemän kertaa niin monta kansalaista kuin muut säädyt yhteensä ja 240 kertaa niin monta kuin aatelissääty. Ja vielä enemmän! 700 aatelismiestä säätää edustajain kautta lakia, mutta 289,000 kansalaista löytyy, joilla ei ole mitään sananvaltaa.

Mutta ääniasteikot talonpoikais- ja porvarissäädyissäkin vaikuttavat, että niistäkin, jotka näissä vaaleissa ovat äänioikeutetut, on suurimmalla osalla ainoastaan näennäinen vaikutusvalta eduskunnan kokoonpanoon, todellisuudessa ei vähävaraisempain pienet äänet merkitse juuri mitään, koska harvat suuriääniset voivat äänestää kumoon kokonaiset laumat pieniäänisiä, (jotka siis nekin oikeastaan ovat alaikäisiksi luettavat), ja tahtonsa mukaan määrätä edusmiehet. Siten todellisuudessa ainoastaan sangen, sangen harvat — numeroita siitä ei voi esittää — ovat maassamme valtiopäivillä edustetut, sangen pieni prosentti Suomen asujamistosta. Suuri, suuri enemmistö katselee päältä.

Tämän seikan täytyy suuressa määrin heikentää edustuslaitoksemme merkitystä sisältäpäin ja pitää vireillä katkeruutta laajoissa kansankerroksissa, joille isänmaan kohtalo ei ole yhdentekevä. Mutta — ja se on, kuten jo huomautimme, yleiseltä kannalta varsin arveluttavaa, — se alentaa valtiopäiväimme arvoa myöskin ulospäin ja antaa pahansuoville pilkkaajillemme alituista tilaisuutta yhä uusiin hyökkäyksiin. Sen vuoksi on äänioikeusolojemme parantamista pidettävä ei ainoastaan tärkeänä pyrintönä kansalaisoikeuksien tasoittamisen kannalta, vaan sitäpaitse suurena, isänmaallisena tehtävänä. Suomen kansallisen olemassaolon ja itsehallinnon turvaamiseksi. Sitä on pidettävä pyhänä taisteluna, jota ei kukaan saa kylmänä katsella.

Sitä muistakaa, kansalaiset, kun teille niin usein puhutaan äänioikeusasiasta, että se väliin melkein tuntuu käyvän yksitoikkoiseksi. Siitä on puhuttava vielä useammin, huudettava joka nurkkaan ja joka korvaan. Ja ennen kaikkia on toimittava.

KIRKOLLISILLA ÄÄNIOIKEUSOLOILLA

verrattain vähäinen ja rajoitettu merkitys. Mutta parantamista nekin tottatosiaan kaipaavat, sillä tuiki vanhettuneella kannalla ovat nekin.

Kirkollisia äänestyksiä on meillä huomattavana kolmenlaisia, nim. vaalit kirkolliskokouksiin, papinvaalit ja äänestykset seurakuntain kirkonkokouksissa. Näistä ovat maallikkoedusmiesten vaalit

KIRKOLLISKOKOUKSIIN,

noihin joka 5:s vuosi palaaviin, luterilaisen kirkon yleisiin lainvalmistuslaitoksiin, meikäläisiin muihin vaalioloihin verraten varsin ajanmukaisella ja vapaamielisellä kannalla. Nämäkin vaalit ovat tosin, samoin kuin talonpoikaissäädyn vaalit, välilliset siten, että useammista seurakunnista valitaan valitsijamiehiä, jotka sitten valitsevat tuon maallikkoedusmiehen, ja se seikka on luonnollisesti tässäkin omiaan osanottoa vaaliin laimentamaan. Mutta noita valitsijamiehiä valittaessa ovat kaikki seurakuntalaiset yhtäläisesti äänioikeutetut, kellään ei ole enempää kuin yksi ääni ja jokaisella kirkollismaksuja maksavalla seurakuntalaisella on tuo yksi äänensä. Yhden äänen periaate on siis näissä vaaleissa toteutettu. Ja käytännössä on tämä »yleinen ja yhtäläinen äänioikeus» osottanut, ettei siitä suinkaan ole mitään vaaroja pelättävissä siinä suhteessa, että köyhimmät vallattomasti käyttäisivät sitä vaikutusvaltaansa, joka heillä on yhtäläinen kuin rikkailla. Siitä pitäisi jo arimpainkin huomata, ettei yhden äänen periaate voi muissakaan vaaleissamme olla peljättävä eikä vaarallinen.

Mutta jos vaalit kirkolliskokouksiin ovatkin verrattain vapaamieliset, ovat muut varsinaiset ja tavallisimmat kirkolliset ääniolot, sellaisina kuin ne ilmestyvät

PAPINVAALEISSA JA ÄÄNESTYKSISSÄ KIRKONKOKOUKSISSA,

sitä rahavaltaisemmat ja vanhoillisemmat. Näissä äänestyksissä saa näet kukin käyttää äänivaltaa koko sen määrän puolesta markoissa ja penneissä laskettuina, millä hän ottaa osaa seurakunnan papinpalkkaukseen, siis aivan, pennittäin suuremman tai pienemmän veronmaksukykynsä, s.o. varakkuutensa mukaan. Se vain on rajoituksena, että enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla koko seurakunnan yhteenlasketusta äänimäärästä älköön kukaan äänestäkö. Kuinka mitätön tämä rajoitus on meidän harvaanasutuissa seurakunnissa, joissa ei milloinkaan taikka ei ainakaan muuta kuin poikkeustiloissa voi kirkonkokouksiin saapua kuin aivan pieni osa seurakuntalaisia, sen huomaa jokainen; kaikki vaikutusvalta jää kirkonkylän muutamille äveriäämmille ja niidenhän tiedämmekin niissä isännöivän. Mutta kumminkin juuri tällaisissa äänestyksissä, kuten papinvaaleissa, joissa omantunnon vakaumus ja uskonnollinen hartaus tulee kysymykseen, pitäisi köyhimmälläkin olla sama äänimäärä kuin rikkaimmalla, sillä ei kukaan toki väittäne, että varakkuus tuottaa suurempaa uskonnollista harrastusta taikka hartautta: onpa kokemus (esim. pääkaupungissamme) päinvastoin osottanut, että juuri vähävaraisimpain osanotto näihin vaaleihin on suurin ja vilkkain.

Tasottamista, rahalle myönnetyn määräämisvallan supistamista, tarvitaan siis tässäkin kohden, jotta seurakuntalaiset itse saisivat valita pappia ja omistaa puhevallan, eikä, niinkuin nyt, heidän »markkansa ja penninsä». Kirkollisen äänimäärän rajoittamista onkin meillä jo kauvan ja sangen yleisesti vaadittu. Jo viisikolmatta vuotta sitten ehdotettiin kirkolliskokouksessa edes senvertainen rajoitus käytäntöön otettavaksi, ettei kukaan saisi kirkonkokouksissa eikä papinvaaleissa äänestää enemmällä kuin 1/6:lla läsnäolevain yhteenlasketuista äänimääristä, mutta tätäkään muutosta ei ole kirkkolakiin aikaansaatu. Nykyään on taas muutoksia tekeillä puheenaolevain kirkollisten ääniolojen korjaamiseksi ja useampia, jyrkempiä ja maltillisempia, ehdotuksia on parastaikaa käsiteltävänä. Vaan yhdessäkään niistä ei ole uskallettu astua sitä täyttä askelta, jonka kumminkin varsinkin näissä kirkollisissa vaaleissa ja äänestyksissä pitäisi olla luonnollisimman, nim. että kirkollinen äänivalta tasotettaisiin yhtäläiseksi kaikkien seurakuntalaisten kesken, aivan markkoihin ja penneihin katsomatta, että siis, samoin kuin on laita valitsijamiehiä valittaessa kirkolliskokoukseen, jokaisella olisi yksi ääni eikä kellään sitä enempää. Tehdyistä ehdotuksista ovat toiset, (joilla näyttää olevan enin menestyksen toivoa), sangen monimutkaisia, semmoisia, että niiden mukaan talokunnan isännälle myönnettäisiin yksi ääni »kunkin hänen huonekuntaansa kuuluvan tai hänen isäntävaltansa alaisen seurakunnan jäsenen puolesta» ja sitä paitse, jos hän maksaa papistolle palkkaa muutakin kuin henkilömaksua, »yksi ääni kultakin täydeltä maksamaltaan markalta aina kymmeneen asti». Tämän ehdotuksen mukaan tulisi äänioikeus papinvaaleissa vielä olemaan vähän erilainen kuin muissa kirkonkokouksien äänestyksissä, joissa noita lisä-ääniä isännille myönnettäisiin »aina viiteentoista asti». Papinvaaleissa olisi korkein äänimäärä siten rajoitettu 20:neen, muissa äänestyksissä 25:teen.

Tätä muutosehdotusta on, jos todellisia parannuksia tarkoitetaan, vielä pidettävä liian kapeana ja arkana, markoille vieläkin liikaa valtaa myöntävänä, ja sitäpaitse se on aivan, sopimaton sen puolesta, että se myöntäisi joillekuille henkilöille, isännille, oikeuden käyttää ääniä toistenkin huonekuntaansa kuuluvain henkilöjen puolesta, sellaistenkin (renkien y.m.), jotka itse suorittavat henkilömaksunsa papinpalkkaukseen. Tämän järjestelmän mukaan ei voitaisi välttää, että isäntä usein tulisi äänestämään vastoin näiden holhottavikseen laskettujen täysikäisten kansalaisten tahtoa ja vakaumusta ja sellainen järjestelmä on siis ehdottomasti epäoikeudenmukainen ja hyljättävä. Eikähän ole mitään, mikä tällaista järjestelmää aiheuttaisi, sillä osanneehan jokainen täysijärkinen ja täysi-ikäinen, joka papille palkkaa maksaa, myöskin mieleistään pappia anoa ja yleensä »henkirahansa» puolesta puhua. Jos tästä ehdotuksesta nyt syntyisi laki, olisi siis yleisen äänioikeuden ystäväin Suomessa pysähtymättä edelleen työskenneltävä tämänkin äänimääräjärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmalle ja vapaammalle kannalle.

Toinen ehdotus, paljo yksinkertaisempi, paljo käytännöllisempi ja paljo oikeudenmukaisempi, on myös nykyjään olemassa, niin, että käytäntöön otettaisiin kirkollisissa äänestyksissä sama äänestämistapa, mikä useiden kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa jo on käytännössä, että näet, kuten ehdotus kuuluu, »kukaan älköön papinvaaleissa eikä kirkonkokouksissa äänestäkö kymmentä ääntä korkeammalla äänimäärällä». Siitä siis saataisiin aluksi mutkaton ja selvä kymmenen äänen asteikko kirkollisia äänestyksiä varten, asteikko, josta sitten ajan oloon voitaisiin pyrkiä yhä alemmas, supistamalla tuota korkeinta äänimäärää vielä pienemmäksi, kunnes kaikkien yhtäläinen äänioikeus näissäkin äänestyksissä kerran saavutettaisiin. Miten tahansa nyt parhaillaan käsiteltävinä olevat muutosehdotukset lähimmässä tulevaisuudessa ratkaistaneekin, mielipiteitä on kaikissa tapauksissa, tulevaisuutta silmälläpitäen, valmistettava tätä ehyttä, ainoata johdonmukaista tarkoitusperää varten, jota ääniolojemme lopullisen korjaamisen yhteisenä päämääränä on pidettävä.

Ne kuvat, joita tässä olemme esittäneet Suomen nykyisistä äänioloista, ovat synkät, masentavat, ja niiden perinpohjaisten parannusten aikaansaamiseen, joihin olemme viitanneet, tuntuu taival vielä olevan epätoivoisen pitkä ja vaikea. Onko Suomen kansalla oleva tarmoa ja rohkeutta käydäkseen kukistamaan noita nykyisiä vanhettuneita järjestelmiä, jotka sisältävät niin suuren vääryyden ja sen kautta ilmeisen kansallisen vaaran, ja onko sillä kestävyyttä ponnistaa ääniolojen aikaansaamiseksi, jotka perustuisivat oikeuden ja ihmisyyden pohjalle? Ovatko kansan eturivin miehet, joilla siihen tilaisuus on, huomaavat, mitä ajan tarve tässäkin kohden vaatii?

Lähimmän tulevaisuuden äänioikeustaistelu on tähän kysymykseen vastauksen antava. Suomen kansa on kulussa kohden kohtaloita, joista se ei itse voi kaikista määräillä. Mutta meillä on nyt ehkä enemmän syytä kuin ennen toivoa, ettei se, mitä se itse sisällisissä oloissaan voi eheytensä lujittamiseksi vaikuttaa, jää tekemättä.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.