language: Finnish

PAIKANVÄLITYSTOIMISTOSSA

Näytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

OTTO TIUPPA

Helsingissä, Työväen Sanomalehti Oy, 1907.

HENKILÖT:

Hirviö, toimistonhoitaja.
Vintiö, rikas nuori herrasmies.
Elsa, palvelijatar.
Anni, palvelijatar.
Mari, palvelijatar.
Kaisa, palvelijatar.
Helena, palvelijatar.
Mikko Nikulainen, työmies.

(Tapaus kaupungissa.)

(Näyttämö: Paikanvälitystoiniisto, ovet kyökkiin, Hirviön asuntoon ja eteiseen. Toimistossa on kirjoituspöytä, siinä papereita, kirjoitusneuvot, isonlainen muistiinpanokirja kovin kuluneilla kansilla, nurkassa isonpuoleinen kori, siinä sekaisin lentolehtiä, sanomalehtiä y.m. papereita huiskin haiskin heitettynä. Nurkassa huononpuoleinen kirjahylly, muutamia tuolia, keinutuoli ja vesikarahviini lasineen pienemmällä pöydällä.)

(Hirviö, keski-ikäinen mies, kävelee lattialla, tuontuostakin katsoen kelloaan.)

Hirviö: Jaa'ah! — Ihanteet ja todellisuus, ne ovat vallan kaksi eri asiaa! (Nauraa.) Muuten ihanne, ihanne, onko se oikeastaan mitään, tai suoremmin sanoen, onko sillä ihmiselämässä mitään hyödyllistä merkitystä? Ei lainkaan! Käytännöllisyys on vallan toista! Se on suoraan sanoen elämänleipä, sen ponsi! (Nauraa.) Ja ihanteita ajaessaan on aina vaarassa joutua ja nääntyä joka hetki nälkään, kun taas esimerkiksi tosikäytännöllisissä toimissa rahapussi paksunee ja parta kasvaa! — Ha, ha, ha! Ahveri, kunnon ahveri, on siis nykymaailman suurin ja jaloin ilmestysmuoto käytännöllisyydessä. Ja samalla on se todellisuutta! (Nauraa katsoen kelloaan.) Minunkin ahverini alkaa taas! — Jaa'ah! Pian on käsissä vastaanottotunnit! Minä pöllö, kun en jo ennemmin huomannut, että ahveri se on joka elättää! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! (Nauraa.) Jos tätä menoa kestää, olen parissa vuodessa jo tuhansien omistaja! — Rahaa tulee kuin siimaa vaan! (Ovikelloa soitetaan.) Jaa'ah! Ensimäinen on taaskin jo siinä! (Aukasee oven.) Olkaa hyvä ja astukaa sisään! (Kumartelee.) Neidit ovat hyvät ja tulevat! — Olkaa niin hyvät!

(Elsa, Kaisa ja Helena tulevat arastelevina, niiaavat.)

Elsa: Saisinko luvan herra asioitsijalta kysyä, saako täällä palveluspaikkoja?

Kaisa: Niin… Saako?

Hirviö: Onhan niitä, onhan niitä aina! — (Nauraa.) Onko teillä otteita todistuksistanne?

Elsa: Ei ole otteita vaan alkuperäisiä.

(Elsa, Kaisa ja Helena antavat todistuksensa.)

Hirviö: Jaa'ah! — Papinkirjatkin on mukana!

Kaisa: Kun olemme kaikki mailta!

Hirviö: Valokuvatkin olisivat hyviä olemassa!

Elsa: Ei — meillä… ole!

Hirviö: Noh! Riittää se näinkin! — Kyllä minä näistä otteet toimitan! — Ja paikan saatte, saatte kuin saattekin, siitä saatte olla varmat! Minä jos kukaan koetan aina täyttää tehtäväni! — Lähetän teille sitten tiedon!

Elsa: Kirjoittaako herra meidän osotteemme nyt muistiin?

Hirviö: Jaa, niin! Osoitteet! Minä kirjoitan! (Menee pöytänsä luokse ja alkaa kirjoittaa.) Missä ne neidit taas asuvat? (Nauraa.)

Helena: Asumme kaikki samassa paikassa, Puistokatu 4.

Hirviö: Jassoo, jassoo! (Kirjoittaa.)

Elsa: Tuota… Tulisiko meidän jo edeltäpäin maksaa?… Jos…

Hirviö: Ettäkö jälestäpäin! — Ei, kyllä on välttämätöntä maksaa jo heti paikalla! Kaikilla asioitsijoilla on keskinäinen sopimus siitä! Ja niistä säädöksistä ei voi poiketa! (Nauraa.)

Kaisa: Voi, voi, sentään! Ja kun minulla ei ole rahaa penniäkään!

Helena: Eikä minulla! Kolme viikkoa olen saanut etsiä paikkaa, sitä saamatta, ja siinä ne ovat pienet säästötkin huvenneet! Eikös teidän sopisi jättää siksi kunnes saamme paikan?

Hirviö: Paikan! (Nauraa.) Teille tulisi liian raskaaksi yht'aikaa maksaa! — Palkasta tulee sitäpaitsi vielä erikseen prosentti!

Kaisa: Sitte emme saa…?

Hirviö: En voi sille mitään! — Tuli vaan vielä nimenne turhanpäiten kirjoitetuksi. (Elsalle.) Onkos tällä neidillä sitten maksaa?

Elsa: Onhan minulla… Miten paljon?

Hirviö: Eihän sitä paljoa! Otan kymmenenkin markkaa, paikkoja myöten! — Mutta miten nyt sovimme!

Elsa: Onkohan minulla niin paljon! (Laskee hätäisesti rahojaan.)
Mutta kun ei minulla sitä edes riitäkään! Ei riitä! (Laskee uudestaan.)
Minulla ei ole kun kolme markkaa ja seitsemänkymmentäviisi penniä! —
Siinä kaikki!

Hirviö (Virnistää pahasti): Se on hullusti! Ai, jai! Olisi edes viisikin markkaa!

Elsa: Kun ei ole!… Kajaanista saakka minäkin tulin!

Hirviö: No jos tyytyisimme nyt tälläkertaa sitten siihen! Kolme markkaa on juuri meillä alin taksa! (Ottaa ahneesti rahat kukkaroonsa.)

Elsa: Kunhan saisi edes jonkinlaisen paikan? Ainoani teille annoin!

Hirviö: Hankitaan! — Sitä paitsi tulee teidän suorittaa niinkuin jo huomautin sitten ensikuun palkasta puoli, vähintäin kolmas osa!

Elsa: Niin kyllähän minä…! Tuota… Milloin saisin tulla herralta kuulemaan?

Hirviö (Ajattelee): Jaa! Jos te osaisitte ruotsia! — Olisi nytkin semmoinen paikka.

Elsa: Osaanhan minä!

Hirviö: Jassoo! Te osaatte! — Mutta, mutta…! Jaa perhanassa! Kun en äsken tuota muistanut! — Sinnehän lähetin jo tänä aamuna toisen! — (Nauraa.) Mutta kyllä niitä tulee toisia! Te voitte jo piankin tulla tiedustamaan! Vaikkapa jo iltapäivällä! (Ajatuksissaan, katsoen Elsaan kiinteästi.) Voitte tulla jo vaikka puolentunnin kuluttua! — Te nimittäin!

Elsa: Kiitos, kiitos!

(Elsa, Kaisa ja Helena poistuvat niiaten.)

Hirviö: Hyvästi, hyvästi! (Kävelee sivellen tukkaansa.) Saakutin sievä tyttö! Kaunis ja pulskaverinen kerrassaan! (Nauraa.) Arvatkaapas, mikä oiva ajatus juolahti mieleeni! Ja se käy päinsä kun käykin! Minä otan tytön omaksi palveliakseni! — Kun on nuorimies ja oma huusholli, niin miks'ei sovi! (Ajatuksissaan.) Herra Vintiö, miljoneeri, lupasi kyllä minulle sata markkaa, jos hankin hänelle oikein mehuisan maalaistytön palvelijattareksi. Mutta tuohestako se minun suuni olisi! — Vanhanpuoleinen muuten tuo tyttö onkin. Pian käy jo kahtakymmentäviittä! (Nauraa.) Sen teenkin tekosyyksi, jos Vintiö siitä joskus kävisi nurisemaan! — Ilman sitä johan sille eilen yhden lähetin komean kuin ruhtinattaren! Syy oli vaan siinä, ettei se ollut maalainen! (Nauraa.) Huonoja aikoja valitetaan, työväkeä joutuu joka viikko sadottain työttömäksi, ja mailta ne tulvaavat kaupunkeihin, joissa on työtöntä väkeä jo itsestäänkin liiaksi! Mutta mitä enemmän puute ja kurjuus kasvaa, sitä suurempi etu meille! Elämisen ainoa ehto! Ha, ha, ha! Ahveria totta tosiaan! Saa kolme, viisi ja kymmenenkin markkaa päästä, vaikkei paikkaakaan saisi. Ja prosentin, jos mahdollisesti osuisi paikkaan. -— Ja rouvilta saa ja! — Tässä alkaa jo pian kelvata herrastella!

Vintiö (Tulee. Hieno mies, kakkulat nenällä ja hopeanuppinen keppi kädessä. Tervehtii Hirviötä.) Päivää herra Hirviö!

Hirviö: Terveydeksenne herra Vintiö! Olkaa niin hyvä ja istukaa!

Vintiö (Istuu mahtavana keinutuoliin): Jaa, jaa! Mitenkä ne asiat sitten luistavat?

Hirviö: Ei ole kiittämistä! Ei ole! Kyllä paikanetsijöitä on, mutta ei ole paikkoja! Kovin huonot ajat! (Huokaa.) Huolestuttavaa, huolestuttavaa.

Vintiö: Se on ikävää!

Hirviö: Saisiko luvan olla tupakkaa! (Tarjoaa paperossia Vintiölle ja antaa tulen.)

Vintiö: Kiitos, kiitos! — Onko minulle tullut tietoon sopivaa palvelustyttöä?

Hirviö: Eikös herran luona ole käynyt? Minä lähetin sinne sievän ja solakan maalaistytön!

Vintiö (Nauraa): Thjaa! Minä en saanut sitä suostumaan mitenkään, vaikka kuinka kauniisti olisin puhunut! — Kovasti se hämmästyi, huomatessaan minut nuoreksi mieheksi, oikeinpa pelkäsi! (Nauraa.) Ilman sitä, eihän se ollut maalainen! Pikkukaupungista!

Hirviö: No niin se minulle ainakin sanoi! Valehtelevat vielä! — Hm!

Vintiö: Hm! Ei ollut! (Nousee tuolilta.) Mutta herra Hirviö, koittakaa nyt toimittaa minulle ensi tilassa oikein kaunis tyttö. — Saahan se olla ijäkkäämpikin, kun se vaan on maalainen!

Hirviö: Kyllä! Ensitilassa!

Vintiö (Ottaa 50 markan setelin lompakostaan): Tässä ensialuksi! — Olkaa hyvä!

Hirviö: No eihän sitä nyt etukäteen…!

Vintiö: Ei mitään! Ottakaa vaan!

Hirviö: Kiitos, kiitos! (Kumartelee.)

Vintiö (Jättää hyvästi): Koittakaa parastanne! Minä tulen hetken päästä kuulemaan! (Poistuu.)

Hirviö (Nauraa): Siinä on yksi hullu kanssa! (Näyttää käsiensä välissä seteliä yleisöön päin.) Eikö tullut taas viisikymmentä markkaa kuin hyllyltä! Eikö tämä ahveri kannata, vai mitä! (Kysyvästi yleisölle.) Eikö se lyö leiville! Ja tämä oli vasta käsirahaa, satanen tulee sen lisäksi!

Mikko (Tulee): Päivää herra asioitsija!

Hirviö: Mitä teillä on asiana?

Mikko: Eikös herra muista kun olen täällä jo monta päivää juosnut! Paikan piti jo tulla pari viikkoa sitten, enkä vieläkään ole sitä saanut!

Hirviö: Ettekö voi sanoa nimeänne? Mahdotontahan minun on muistaa niistä monista sadoista, jotka täällä juoksevat.

Mikko: Minä…

Hirviö: Kuka minä?

Mikko: Tuntuupa se olevankin tavallista kierompi kaveri. — Minähän olen jo niin monta kertaa ennen sanonut että nimeni on Mikko Nikulainen. — Ja sitäpaitse todistuksenikin ovat jo sisällä!

Hirviö (Kylmästi): Tulkaa huomenna!

Mikko: Jaa'ah! — Aina se vaan lykkääntyy päivästä toiseen! (Poistuu.)

Hirviö: Ne mokomat ovat vielä tyytymättömiä! Tietäisivät miten saan heidän takiansa juosta ja puuhata, niin eivät ne piruvieköön murisisi ja nurisisi!

Anni (Tulee. Komea nainen, miellyttävällä käytöksellä): Päivää herra asioitsija!

Hirviö: Hm! Siinä se nyt taas on! (Annille.) No ettekö menneetkään siihen paikkaan jonka teille jo toimitin?

Anni (Epäröivänä, hämillään): En — minä… menin kyllä sinne — se herra… Minä, minä pelkään sitä herraa…

Hirviö (Kävelee kiivaasti lattialla): Te mokomat kollot, olette kuin nautoja! Tekö osaisitte käyttää etuja hyväksenne, kun niitä on tarjolla! Eikös kelpaisi olla yksinäisen rikkaan herrasmiehen palvelijana ja emäntänä samalla. Minä olisin onnellinen, jos semmoista tarjottaisiin minulle! Niin siisti herra kuin esimerkiksi Vintiö on, ja se ei teille kelvannut! — Niin, niin! Mutta pitihän minun se tietääkin, kun pikkukaupunkilaisen lähetin! — Oikeat maalaiset eivät olekaan niin tyhmiä!

Anni (Haikaillen): Minä onneton! Jos minä tiesin, että tämmöistä täällä suuressa liikekaupungissa on, en olisi tänne jalkaani astunut! — Mihin minä nyt joudun! Viikkokausia, kenties kuukausia saan vielä nälässä olla! Tulleeko täällä tienestiä koskaan! — Kun olisi edes varoja mennä kotipuoleeni, mutta kun teille jo viimeisen viisimarkkaseni annoin!

Hirviö: Vai vielä vetistelette? Tulee vielä toisia niin luulevat mitä hyvänsä minusta, kunniallisesta ihmisestä! — Ulos!

Anni: Jos herra antaisi minulle edes papinkirjani ja todistukseni. — Saanko minä ne nyt?

Hirviö: Hävetkää hiidessä! Yhä vaan kiusata! Ei minulla ole nyt aikaa, tulkaa huomenna!

Anni (Poistuu). Sinne vielä jäivät nekin! (Menee.)

Hirviö: Siinä nyt näette! Kun eivät ne omaa parastansa oivalla!

Elsa (Tulee): Päivää taaskin!

Hirviö: Kas siinä se jo tulee! Enkö ole häneen todellakin mieltynyt! — Mutta, mutta! — Nyt on vaan kysymys siitä, miten saisin hänet jäämään palvelukseeni! Minun täytyy nyt koettaa panna parastani!

Elsa: Onko herralla jo paikkaa tiedossa?

Hirviö: Hyvä neitiseni! Jospa tietäisitte, miten minä olen koettanut kaiken voitavani mukaan eduksenne puuhata! (Nauraa.) Mutta en ole vielä saanut!

Elsa: Niin, mutta sehän on ikävää!

Hirviö: No, no! Hyvä neiti, ei hätäillä, ei hätäillä! Jos ei ensitingassa saisikaan, käy useasti niin, että äkkiarvaamatta saa niin hyvän paikan ettei sitä osaa aavistaakaan. (Mairittelevasti.) On minulla esimerkiksi nytkin vielä oiva ehdotus! Mitä neiti siitä arvelee?

Elsa: Mitäs minä… Kun en vielä tiedäkkään…!

Hirviö (Nauraa): Olkaa hyvä ja istukaa, minä esitän sen sitten!

Elsa (Istuu.)

Hirviö: Katsokaas neiti, minä tarvitsen itsekin palvelijatarta! (Nauraa.)

Elsa: Herralleko…! Mutta… Onko herra naimisissa? Jos…

Hirviö: Kas siinäpä se juuri onkin, etten ole, ja senpävuoksi juuri tarvitsenkin palvelijattaren! — Minulla oli tässä oikein kiltti ja siivo neiti, mutta, mutta kun se tuli sairaaksi! (Itsekseen.) Täytyy pistää hiukan valettakin joukkoon. — Tyttö, joka minulla oli, oli tavallista turskimpi! — Tule sitten mokoman kanssa toimeen!

Elsa: En oikein osaa vielä sanoa! — Eihän se oikein… Tulee pian kaikenmoisia juttuja…! En minä! (Nousee seisomaan.)

Hirviö: Istukaa nyt vaan! (Nauraa.) Turhia epäilette neitiseni! Harvoinkos sitä sattuu, että nuorilla herrasmiehillä on palvelijattaria! — Eihän nekään voi ilman tulla toimeen! (Nauraa.)

Elsa: Jaa…! En ole koskaan ennen ollut kuin perheessä! En siis mielelläni…

Hirviö: Ei olisi työtä paljon! Ei pelkoa komentamisesta! (Nauraa.) Saa olla ihan kuin emäntänä! Mitä ajattelette?

Elsa (Ääneti, epäröiden.)

Hirviö: Sitä on turhaa enemmän ajatella! (Nauraa.) Enhän minäkään mikään petoeläin ole! Jäähän neiti siis? Palkkaa saatte jo alussa kaksikymmentä markkaa kuussa, enkä vedä siitä prosenttiakaan pois…!

Elsa: No enpä tuota nyt oikein… Saisinko sitten vapauttani käyttää hyväkseni? Käydä kaupungilla ja missä milloinkin haluaisin?

Hirviö: Tietysti, tietysti! — Neitihän siis jää?

Elsa: Jos sitten jäisin!

Hirviö (Tyytyväisenä): Lähteekö neiti sitten katsomaan kyökkiin?

Elsa: Tulisiko jäädä jo pian?

Hirviö: Paikalla voitte jo jäädä!

Elsa: Mutta kun minun tavaranikin ovat vielä asunnossa!

Hirviö: Jaa! Tuotte ne sitten illalla! (Nauraa.) Kahvipannu nyt tulelle ja heti! Tulkaa nyt vaan!

(Menevät kyökkiin.)

Kaisa (Tulee): Missähän se herra on! Ottaakohan se nyt toimittaakseen kun sain rahoja?

Hirviö (Tulee kyökistä.)

Kaisa: Jos herra…

Hirviö: Ettekö käynyt täällä jo äskenkin! (Tylysti.) En minä ilman maksua!

Kaisa: Kävinhän! — Mutta kun ei minulla ollut silloin maksaa! — Nyt sain rahaa kun vein sakettini panttiin, ja tulin — jos nyt sitte ottaisitte toimittaaksenne…!

Hirviö: Jaa, se muuttaa asian!

Kaisa: En saanut kuin viisi markkaa, saisinko sillä minkäänlaisen paikan?

Hirviö: No eiköhän tuo riitä!

Kaisa (Antaa rahan.)

Hirviö: Tehän olette mailta?

Kaisa: Juu!

Hirviö: Se hyvä, se hyvä! Nyt ette tule kauppaanne katumaan, saatte paikan ja hyvän, jo paikalla!

Kaisa: Sepä hauskaa!

Hirviö: Kirjoitan teille osoitteen! (Kirjoittaa.) Tässä se on! (Antaa Kaisalle.) Menkää tässä mainitun herra Vintiön luokse, niin saatte paikan ja varmasti!

Kaisa: Kiitos, kiitos! (Niiaa.)

Hirviö: Ensikuun palkasta tulee teidän suorittaa puolet myöskin minulle!

Kaisa: Kyllä, kyllä! — Kun vaan saan paikan! — Hyvästi herra, hyvästi! (Niiaa ja menee.)

Hirviö: Ha, ha, ha! Ei se nyt mikään erittäin komea ole, ei Elsan veroinen, mutta jospa sattuisi hyvinkin Vintiölle kelpaamaan, kun on maalainen! — Minun täytyy pistäytyä hiukan ulos. (Huutaa.) Elsa! Tuleeko Elsa lukitsemaan oven siksi aikaa kun käyn ulkona!

Elsa (Tulee.)

Hirviö: Jos joku tulisi, niin käskekää odottamaan! En viivy kauvan! (Laskee kätensä Elsan vyötäisille.)

Elsa (Työntää käden pois): No eihän se sovi!

Hirviö (Nauraa): No ei mitään, ei mitään! (Menee.)

Elsa: Näinhän se nyt kävi! — Epäilyttää minua muuten suuresti jo alussa tämä elämä! Äsken jo tuppasi käsiksi! — Mitä sitten kun olen tässä pitemmältä! Mutta mitäs auttaa!

(Ovikelloa soitetaan.)

Elsa: Nyt tulee joku! (Aukasee oven.)

Mikko (Tulee): Päivää!

Elsa: Ei herra ole nyt kotona! — Saatte odottaa!

Mikko: Viipyyköhän tuo kauvan?

Elsa: Kyllä se tulee pian! Istukaa!

Mikko (Istuu tuolille): Sitä puuhaa!

Elsa (Hyräilee itsekseen, korjaillen papereita enemmän yhteen kasaan pöydällä, Mikolle): Oletteko paikan haussa?

Mikko: Sehän tässä on mielessä. — Mutta eipä niitä näy saavan. Viikkokausia olen jo puuhannut!

Elsa: Ahtaalla ne ovat, kovin ahtaalla!

Mikko: Se on tosi! — Onko neiti jo ollut kauvan kaupungissa? — Tuntuu kuin…

Elsa (Nauraa): Miksi sitä kysytte?

Mikko: Ei sen puolesta…! Ilman vaan…!

Elsa: Enhän minä kauvan! Vasta olen ensimäistä päivää tässä paikassa!

Mikko (Nauraa): Jaa noh! Ja mistäpäin olette kotoisin?

Elsa: Sotkamosta! (Pyyhkii tomua pöydältä.)

Mikko: Sotkamosta! Sotkamosta! — Samasta pitäjästä kuin minäkin! (Katselee Elsaan.) Omituista muuten, miten tuon naisen ensimäinen äänenvärähdys, liikkeet ja katse vaikuttivat minuun! Tuntui kuin vereni olisi alkanut nopeammin suonissani liikkumaan! — Sotkamosta, mitä ihmettä, Sotkamosta! (Elsalle.) Ja mistä siellä?

Elsa (Nauraa): No mutta… (Katsoo Mikkoon.) Olenhan vaan talosta, joka on toisen vieressä!

Mikko: Oletteko kirkonkylästä?

Elsa: Tuohan nyt on ihmettä! (Katsoo tutkivasti Mikkoon.) No mutta Herran ihme! Tuntisinko…?

Mikko: Olen samasta pitäjästä! Mutta, mutta…! Ethän enään minua tunne…? Olen…

Elsa (Äkkiä): Mutta oletko sinä, — oletko Mikko? Herra Jumala!

Mikko: Niin kauvan erossa, kaksitoista vuotta, ja taas tuo sallimus meidät yhteen!

Elsa: Niin kauhean pitkä aika. — Olen saanut kulkea paikasta toiseen jo ainakin viisi vuotta. Heti kun vanhempani kuolivat, jouduin maantielle!

Mikko: Ja minä olen kulkenut meriä ja maita, rauhattomia kun meren vaahtoisa hyökylaine, joka levotonna lyö rantakallioita vasten! — Mutta Elsa…

Elsa: Mikko!

Mikko: Nyt ei ole enään häijy äitipuoleni seurusteluamme estämässä, ja…

Elsa: On kuollut?

Mikko: Niin! — Ja sen vuoksi me voisimme taas alkaa kuin alusta uudestaan…! Elsa!?

Elsa: Mikko, Mikko, jos tietäisit…!

Mikko: En koskaan, en hetkeksikään ole voinut unhottaa kuvaasi mielestäni.

Elsa: Onko se niin? (Syleilevät.)

Mikko: Elsani!

Elsa: Kauvan kaivattu nuoruuden lemmittyni!

Mikko: Ei sitä tiedä, missä ihminen voi ystävänsä tavata! — Ja minä kun luulin, ettemme yhtyisi enään koskaan!

Elsa: Niin! Tässä sitä nyt ollaan! —

Mikko: Ja mitä pidät tästä palveluspaikastasi?

Elsa: Hyvä Mikko, älä kysy! — Minä pelkään kauheasti koko miestä!

Mikko: Ja minä taas vihaan, inhoan tuota nylkyrikonnaa!

Elsa: Muuttaisin jo vaikka paikalla jos pääsisin!

Mikko: Armaani! — Jos minä vielä maailmassa onnistun saamaan jonkunlaistakin työtä, ei sinun tarvitse kaikkia roikaleita hoitaa ja kärsiä! (Ovikelloa soitetaan.)

Elsa: Nyt se tulee! — Ei olla tuntevinaankaan toisiamme! (Aukasee oven ja menee sitten kyökkiin.)

Hirviö (Tulee): Jassoo! Montako kertaa te täällä päivässä juoksette?

Mikko: Täytyyhän siitä asiasta kerrankin selvä tulla!

Hirviö: Mikä on mielessä?

Mikko: Parasta on nyt, että annatte todistukseni ja paikalla! — Minä olen vanha merimies, eikä minua saa niin vaan ijänkaiken nenästä vetää! Vien todistukseni palvelijataryhdistyksen paikanvälitystoimistoon, sieltä ainakin tulee paikka jos tulee! — Eikä kiskota luonnottomia maksuja! — Ja antakaa se kymmenen markkaa myös pois!

Hirviö (On peloissaan ensin, rohkaisten lopulta itsensä): Ulos, taikka haen poliisin!

Mikko: Ha, ha, ha! — Kummankohan niskaan se poliisi ensiksi käynee! Minunko joka haen itselleni oikeutta, tai teidän kaltaisen petkuttajan! — Nuuskitte joka aamu lehdistä luettelon, missä paikkoja olisi. Kun nyt ensiksi olemme saaneet juosta sanomalehti-ilmoitusten perässä joka paikassa, juoksutatte te taas vuorostanne samoissa paikoissa, sanoen niitä itse hankkimiksenne! Hävytöntä!

Hirviö: Vastaatko sanasi! — Kollo! Jumalan onni että sinusta vaan pääsee! (Menee ja ottaa pöydältä todistukset, antaen Mikolle.) Ha, ha, ha! Siinä ne ovat! Paperinne, joilla en ikinä paikkaa saisi! Niin ovat huonot!

Mikko: Ainakin ne ovat paremmat kuin sinulla! Ja parempina myöskin pysyvät! Rahat ja!

Hirviö: Vai rahat ja! Saisit maksaa vielä lisämaksua! — Mokomakin heittiö!

Mikko: Jaa, noh! Minä menen! Mutta rahojani tulen minä vielä kerran etsimään tänä päivänä, uudella kuraasilla. (Menee.)

Hirviö: Olen jos jonkin karvaisia petoja nähnyt, mutta en moista kulkuria ennen! — Saakelin merisika!

Vintiö (Tulee): Taas täytyy tulla! Ei vaan löydy sopivaa?

Hirviö (Alentuvana): Eikös! — Ei sekään, joka sinne äsken tuli?

Vintiö: No mutta herra Hirviö, miten te nyt semmoista! — Johan tuo olisi kelvannut minulle äidiksi! Se pitäisi olla viisi- kuusitoista vuotias ja ehta maalainen! Pitäisihän teillä nyt olla edes senverran makua! (Istuu, pyyhkien nenäliinalla hikeä otsaltaan.) Mokomia juttuja!

Hirviö: Eihän se ollut hullumpia ja olikin samalla ehta maalainen!

Vintiö: Lopettakaa jo nyt hyvä mies! Ettehän nyt minusta sentään pilaa tehne! — Eihän maksusta ole kysymystä! —

Hirviö: Suokaa anteeksi! Enhän minä nyt sitä ole epäillytkään! Kyllä me vielä saamme sopivankin! — Jos saisin luvan tarjota kupin kahvia?

Vintiö: Kiitos, kiitos! — Eiköhän tuo mene!

Hirviö (Kyökin ovelta): Elsa! Tuokaapas pian kahvia tälle herralle ja minulle!

Vintiö: Onko muuten käynyt useampiakin maalaistyttöjä tänään?

Hirviö: Kyllä se oli ensimäinen, jonka luonanne käytin!

Vintiö: Hm! Hm!

Elsa (Tuo kahvia. Tarjoaa ensiksi Vintiölle): Olkaa hyvä! (Poistuu.)

Vintiö: Teillähän onkin sievä palvelustyttö! Ylen ihana! Ei enään tosin niin nuori kuin haluaisin, mutta kylläpä se olisi minullekin sentään kelvannut! (Nauraa.) Onko se ollut jo kauvankin?

Hirviö: Johan se on ollut kuukauden ajan! (Erikseen.) Täytyy vetää nokasta!

Mari (Tulee, vanhanpuoleinen): Jaa'ah!

Hirviö: No, ettekö ole jo paikassanne?

Mari: Moisessa paikassa! Viisimarkkaa kuussa luvattiin, ja rouva on kuin itse piru. — Oikea huuhkain! — Sitten kaksitoistahenkinen perhe, eikä toista palvelijaa ensinkään! — Jos en parempaa paikkaa saa, niin…!

Hirviö: Ei ole muuta paikkaa tällä kertaa. Ei ole, ei ole!

Elsa (Tulee ja vie kahvikupit pois.)

Mari: Saa juosta henki kurkussa, eikä mistään apua! — En minä kuolemaksenikaan usko, että herrakaan saa yhtään mitään aikaan! — Saisitte antaa edes puolet takasin siitä kymmenestä markastani!

Hirviö: Mitä, mitä!? — (Antaa todistukset.) Siinä on todistuksenne!

Mari (Ottaa todistuksensa.) Sinne meni vielä kymmenmarkkaseni kuin suden kurkkuun! (Poistuu.) Juutalainen!

Vintiö (Nauraen): No se ei ainakaan ollut kaunis!

Hirviö: Ei kehuttava! (Nauraa.) Mutta eipä siltä sisua puuttunut!

Elsa (Tuo toiset kupit kahvia.)

Vintiö (Kahvia ottaissaan): Kiitos neiti! — Onko neiti kaupunkilaisia?

Elsa: No ei! — Mailta olen äskettäin tullut!

Vintiö: Kuukauden ajan siis vasta tässä paikassa?

Elsa: Kuukauden ajan! Olen ollut vasta tästä aamusta! (Poistuu.)

Hirviö (Tulee hyvin levottomaksi, itsekseen): Hitto vieköön!

Vintiö (Katsoo uhkaavasti Hirviöön): No mutta…!

Hirviö: Herra… Vintiö… Minä…

Vintiö (Heittää kupin pöydälle): Mitä helvettiä tämä on? (Nousee istumasta.) Johan te puhutte puita heiniä…! Valehtelette päin silmiä!

Hirviö: Minä… minä…! Erehdyin! Suokaa anteeksi!

Vintiö: Ha, ha, ha! Tekö erehdyitte?! Voiko kettu erehtyä ennenkuin on satimessa! — Ja niin on teidänkin kanssanne! (Lyö jalkaansa lattiaan.) Ensin te katala valehtelette, ettei sitten aamusta ole luonanne käynyt maalaisia, kuin se vanha haaska, jonka minun muka olisi pitänyt ottaa palvelukseeni, ja toiseksi että tämä neiti olisi palvellut jo teitä kuukauden! — Jumaliste, minä vaadin hyvitystä, ja ellei sitä tule niin…! Jevlera namma! Senkin mutakuono!

Hirviö (Painaltuu yhä enemmän nurkkaan käsin, vavisten): Erehdys, erehdys, surkea erehdys, hyvä herra… En minä sitä tarkottanut!

Vintiö (Lyö jalkaa lattiaan, uhkaavana nyrkki sojossa): Konna te olette, oikea heittiö! Pahuuden ja valheen isä! — Jos minä nyt…

Elsa (Tulee): Ha, ha, ha! Olen kuunnellut oven takana koko ajan juttuanne! — (Nauraa.) Semmoisia herroja! Hävetkää! — Luuletteko minussa olevan teille jakamista, josta tarvitsisi riidellä ja moista elämää nostaa! — Tapelkaa te vaikka henkenne edestä, en minä tule ilmoisna ikänä teihin suostumaan! Olen köyhä tyttö mutta kunniallinen! — Paikalla minä tämän talon jätän! (Menee kyökkiin.)

Hirviö: Kuolema ja kadotus, mikä tästä nyt lopuksi tulee! — Herra Jumala auta nyt minua!

Vintiö: Saakeli soikoon! — Että joutua moisen konnan kanssa kuin te olette, mokomaan skandaaliin! Mutta tämä tulee teille kalliiksi! Saatte vastata jos kaupungilla vielä nousee juttuja tästä. Minun mainettani ja hyvää nimeäni ei vaan niin alenneta! — Hyi helvetti sentään!

Hirviö: Väärinkäsitystä ja häväistystä! Olen suora ja rehellinen mies, mutta skandaalin välttämiseksi olen valmis antamaan hyvitystä, mitä ikinä vaan tahdotte! — Jos rahalla vaan pääsee! — Herra… Vintiö! — Riittääkö sata… Minusta tulee vallan keppikerjäläinen… Minä kuolen nälkään… nälkään!

Vintiö: Ha, ha, ha! Rahojanne en tarvitse! — Ette pääse rahalla! — Poliisi tulee naulaamaan ovenne kiinni! Ha, ha, ha! —

Hirviö (Ulisee): Ui, ui, ui!

Mikko (Tulee): Joko kymmenmarkkaseni nyt laukiaa? — Häh! Minä kävin asiasta puhumassa asianajajalle ja se sanoi että rahojen on tultava!

Hirviö: Mikä kauhea päivä! Koko maailma näkyy tahtovan saattaa minut turmioon!

Vintiö (Kävelee ja puhkaa, hakaten tavantakaa keppiään pöytään): Kyllä minä opetan! Jumaliste!

Elsa (Tulee): Nyt minä menen! Hyvät herrat! (Huomaa Mikon.) Mikko kulta! — Tämmönen loppu tästä nyt tuli! — Tätä minä aavistinkin! Mokomien herrasretkujen kanssa kun tulee tekemiseen! Saa pian papinkirjaansa harakanvarpaita ja ilman aihetta!

Mikko: Niin! Sanos muuta! Sinä tulet tietystikin nyt minun kanssani ja minun turvissani! Mutta ennenkuin minä tästä likaisesta luolasta erkanen, tulee tuon narrin antaa takasin kymmenmarkkaseni! (Lyö jalkaansa) Tuleeko se pian vai!?

Vintiö: Ja tänne viisikymmentä, paikalla!

Hirviö: Apua, apua! — Nämä ilkeät ja pahansuopaiset ihmiset kiskovat ja kiristävät ja riistävät minut vallan alastomaksi!

(Työntäytyy eteiseen vievälle ovelle, aikomuksella pujahtaa tiehensä, josta kuitenkin hänet estää, kun ovesta äkkiä syöksyvät huoneeseen Anni, Mari, Kaisa ja Helena. Nämä huutavat kaikki yhdestä suusta):

Antakaa meille rahamme, meidän ainoat rahamme, rahamme ja todistuksemme!

Mikko (Ravistaa Hirviötä niskasta): Joko nyt täytyy lopultakin turvautua oikeaan merilakiin!

Hirviö (Huutaa): Armoa, armoa! — Ryöstöä, kiristystä ja murhaa! Auta armias Jumala minua rehellistä ihmistä! — Kyllä te saatte rahanne, te saatte rahanne!

(Esirippu alas.)